”Laita se pois, parsa ei ole ase” – Isä teki kuvitetun kirjan lapsilleen sanomistaan oudoista asioista
Isä on kuvittanut kahjoja lausahduksiaan, joihin moni vanhempi voi samaistua – vaikkei täysin samaa asiaa olisikaan itse sanonut.
Graafikko ja videotuottaja Nathan Ripperger on viiden alle 10-vuotiaan pojan isä ja hän on vuosien ajan julkaissut netissä kuvituksia kaikista hassuista, oudoista, kummallisista ja absurdeistakin asioista, joita hän on lapsilleen sanonut. Nyt hän on julkaissut kuvituksista kirjan, johon on koostettu 80 oudointa lausahdusta. Kirjan kuvaillaan tuovan eloon vanhempien taipumusta sanoa outoja ja huvittavia asioita lapsilleen ja moni vanhempi voikin samaistua Rippergerin kuvituksiin – samankaltaisia asioita on varmasti tullut lähes jokaisen vanhemman suusta. Alla muutama poiminta Rippergerin koostamista lausahduksista englanniksi sekä käännettynä suomeksi. ”Please put it down, asparagus is not a weapon.” Eli ”Laita se pois, parsa ei ole ase.” ”I am not talking to you… until you are wearing UNDERWEAR.” = ”En puhu sinulle ennen kuin sinulla on alushousut ylläsi.” ”Did you put syrup on the dog?” Eli vapaasti käännettynä ”Sotkitko koiran siirapilla?” ”Stop eating cake out of the garbage, you already brushed your teeth!” Ripperger kommensi lastaan lopettamaan kakun syömisen roskiksesta, koska hän oli pessyt jo hampaansa. ”Why is there a toilet seat on my coffee table?” Eli ”Miksi kahvipöydällä on WC-istuin?” ”Let’s not paint with milk.” Eli ”Eipäs maalata maidolla.” Ripperger on julkaissut joitakin kuvituksiaan Flickrissä ja niiden joukossa on muun muassa tällaisia toteamuksia: ”Laitoitko hunajaa veljesi päähän?”, ”…hän on veljesi, ei vedettävä lelu” ja ”Ota se WC-istuin pois päästäsi. Nyt.” Voit selata Flickrissä julkaistuja kuvituksia alla ja ylempänä olevat lausahdukset voit katsoa kuvitettuina täällä.
Lähde: BuzzFeed
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos