Lääkäri varoittaa: Älä koskaan käytä tätä suosittua ravintolisää, jos olet flunssassa
Moni käyttää tätä tietämättä, että sillä voi olla haitallisia vaikutuksia.
Niin ikävää kuin se onkin, flunssan parantamiseen ei ole taikakeinoja. Toki voit helpottaa oloasi ja juoda teetä tai vaikkapa syödä kanakeittoa, mutta mitään ihmelääkettä paranemiseen ei ole, siihen auttaa vain aika.
Moni kuitenkin ajattelee, että erilaiset ravintolisät tai vitamiinit voisivat parantaa flunssan. Näin ei asiantuntijoiden mukaan kuitenkaan ole. Ravintolisistä voi toki olla hyötyä muissa asioissa, mutta flunssan parannukseen niistä ei ole.
Monella on kuitenkin se luulo, että esimerkiksi C-vitamiini voisi olla ratkaisu ongelmaan, kun he yrittävät päästä flunssastaan eroon. Moni nimittäin ajattelee, että C-vitamiini vahvistaa vastustuskykyä niin paljon, että flunssa paranisi. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole.
Asiasta on tehty tutkimuksia, ja C-vitamiinilla ei ole havaittu olevan juuri minkäänlaisia positiivisia vaikutuksia flunssaan. Itseasiassa asiantuntijat jopa kehottavat välttämään sitä, sillä moni käyttää C-vitamiinia aivan liikaa, ja saa sitä ei-toivottuja sivuvaikutuksia.
Moni käyttää C-vitamiinia liikaa, ja sen sivuvaikutuksia ovat muun muassa pahoinvointi, oksentelu, ripuli, närästys, vatsakrampit, uupumus ja päänsärky, ja se voi aiheuttaa muun muassa munuaiskiviä.
Fiksumpaa on syödä ravintoa, joka sisältää C-vitamiinia, sillä silloin vältät yliannostuksen. Valitse lautasellesi muun muassa sitrushedelmiä, marjoja, perunaa, kaalia, tomaattia, ruusukaalia, pinaattia ja parsakaalia.
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Best Life
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Työpaikka ei enää tahdo kelvata ilman näitä 6 asiaa – ainakaan nykynuorisolle
- Mies, joka todella rakastaa vaimoaan, sanoo usein nämä 5 asiaa aivan ohimennen
- Kaksi viattomalta kuulostavaa kysymystä voi olla parisuhteelle paljastava testi – mitä sinä vastaisit?
- Milloin nainen on parhaimmillaan? Yksi miesten vastauksista osuu suoraan asian ytimeen
- Krapula voi vaikuttaa naisten seksihaluihin yllättävällä tavalla – lääkäri kertoo syyn
- Valehtelua, tyhjiä lupauksia ja vastuun välttelyä – nämä 10 tapaa syövät luottamusta
- Nämä 6 asiaa sinkut näkevät eri tavalla kuin parisuhteessa elävät – yksi voi yllättää varatut
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- 70- ja 80-lukujen lapset muistavat nämä 5 asiaa – nykyajan lapsille ne ovat jo vieraita
- Nämä 8 tapaa saavat muut arvostamaan sinua vähemmän
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Jos mies tekee nämä 11 tekoa, tiedät että hän rakastaa sinua
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä