Kysely: Tällaisista asioista suomalaiset haaveilevat nyt – löytyvätkö nämä asiat sinunkin bucket-listalta?
Tutkimus on selvittänyt, mitä asioita on suomalaisten bucket-listoilla, eli mistä suomalaiset haaveilevat.
Suomalaiset haaveilevat nyt arkisista asioista, selviää Pohjola Vakuutuksen teettämästä tutkimuksesta. Valtaosalla (yli 70 %) tämän vuoden haaveet liittyvät hyvinvointiin sekä parempaan elämään.
Lähes yhtä paljon suomalaiset haaveilevat elämästä nautiskelusta (70 prosenttia) ja kotimaan matkailusta (67 prosenttia). Vain puolet haaveista liittyy ulkomaan matkailuun ja neljännes extreme-kokemuksiin.
Tutkimuksesta selvisi, että kolmannes (32 %) haaveilee suursiivouksesta tai tavaroiden karsimisesta. Mökkiloma on 29 prosentin haaveissa ja hieman vähemmän (28 %) haaveillaan läheisten kanssa yhdessä tekemisestä.
Pohjola Vakuutuksen mukaan etenkin naiset ja opiskelijat haaveilivat suursiivouksesta tai tavaroiden karsimisesta, kun taas miesten ykköshaaveena on keikalla tai konsertissa käyminen. Myös mökkiloma löytyy kaikkien vastaajaryhmien listan kärjestä.
”Suomalaisten bucket-listoilta löytyy hyvin maltillisia ja aika arkisiakin unelmia. Kunhan koronarokotteet etenevät ja elämä normalisoituu, suomalaiset pääsevät toteuttamaan unelmiaan vapaammin. Haluamme rohkaista ihmisiä unelmoimaan nyt isommin ja rohkeammin”, Pohjola Vakuutuksen korvauspalveluiden johtaja Sari Styrman kertoo tiedotteessa.
Tällaisia haaveita toteutetaan todennäköisimmin
Tutkimukseen osallistuneista yli puolet (57 %) uskoo toteuttavansa kaikki haaveensa. Haaveiden toteutumisen esteenä on lähes puolella vastaajista raha, mutta myös oma laiskuus ja epävarma maailman tilanne koetaan esteenä unelmien toteuttamiselle.
”Korona-aika ei välttämättä ole vaikuttanut suuresti suomalaisten haaveisiin. Koronapandemian estämät haaveet eivät nousseet tässä tutkimuksessa erityisesti esiin. Vasta neljäntenä listalla ovat keikat ja konsertit, joiden toteutuminen ei ole ollut mahdollista korona-aikana”, Aalto-yliopiston tutkija, hyvinvoinnin psykologian dosentti Frank Martela toteaa tutkimustuloksista.
Kun vastaajilta kysyttiin minkä haaveen he aikoivat todennäköisimmin toteuttaa, listan kärjessä ovat haaveet urheilutapahtumaan osallistumisesta ja siitä suoriutumisesta, kirjojen lukemisesta ja hyväntekeväisyyslahjoituksesta. Myös matkustaminen jollain muulla tavalla kuin lentäen on todennäköisimmin toteutettavien haaveiden joukossa.
Tulosten mukaan vain 70 prosenttia suursiivouksesta haaveilevista aikoo todella siivota haaveensa mukaan. Mökkiloman aikoo toteuttaa 72 prosenttia vastaajista ja perheen jäsenten kanssa yhdessä puuhailun 80 prosenttia.
”Todennäköisimmin toteutettavat haaveet ovat harrastuksia ja aiheita, joihin henkilöt ovat myös hyvin sitoutuneita”, Martela summaa.
Pohjola Vakuutuksen kyselytutkimus toteutettiin tammikuussa 2021 Norstat Finlandin kuluttajapaneelissa (tutkimusasetelmasta ja aineiston analyysistä vastasi asiakasymmärrys- ja business design -toimisto frankly) ja siihen vastasi 1 050 täysi-ikäistä suomalaista; tutkimusaineisto on väestöä edustava iän, sukupuolen sekä asuinalueen suhteen. Tutkimuksen virhemarginaali on enimmillään +/- 3,2 %-yksikköä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Otin käyttöön hotelleista tutun niksin – makuuhuone näyttää heti siistimmältä
- Lomalle lähdössä? Näitä vaatteita ei kannata pukea lentokoneeseen
- Keittiöstä löytyy tehokas aine homeen poistoon – mutta kannattaako sitä käyttää?
- Milloin on aika päästää koirasta irti? Eläinlääkäri listaa tärkeimmät merkit
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- 18 asiaa, jotka vain raskaana ollut voi ymmärtää
- Jos nämä asiat toteutuvat suhteessanne, olet löytänyt sen oikean
- Pieneltä tuntuva virhe grillatessa voi aiheuttaa mittavat vahingot
- Ethän käytä tätä yleistä kylpyhuoneen pesuainetta saunan pesuun?
- 6 juomaa, jotka voivat olla syynä siihen, ettei paino putoa
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Nainen, älä koskaan tee näitä 9 asiaa miehen takia
- Miten helppoa sinuun on rakastua? Katso, mitä horoskooppisi kertoo
- Lapsen tililtä ei saa maksaa näitä kuluja – moni tekee virheen tietämättään
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Tee tehokas hyttysansa tyhjästä muovipullosta – tarvitset lisäksi kolme raaka-ainetta
- Puolelta suomalaisista puuttuu tämä kotoaan – onko syynä tietämättömyys vai välinpitämättömyys?
- Erityisesti naisilla tämän juoman todettiin helpottavan masennusoireita
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen