Kymmenen parasta Frendit-kohtausta, joihin ei koskaan kyllästy – katso video
Näitä kohtauksia voi katsoa yhä uudelleen ja uudelleen ja ne silti huvittavat.
Frendit hauskuutti televisiossa kymmenen kauden ajan vuodesta 1994 vuoteen 2004. Kuuden ystävyksen elämästä kertova tilannekomedisarja saavutti niin suuren suosion, että sitä on esitetty päättymisensä jälkeen uusintoina lukuisia kertoja – parhaillaankin Sub-kanava näyttää uusintakierrosta ja ruudussa pyörivät 7. kauden jaksot.
Frendeistä on jäänyt monia one-linereita ja kohtauksia elämään, mitkä hauskuuttavat vielä vuosiakin myöhemmin. Sarjaa voi myös katsoa yhä uudelleen ja uudelleen ja tutut jutut tuovat silti hymyn huulille tai saavat nauramaan ääneen.
MsMojo on koostanut yhteen kymmenen Frendien parasta ja hauskinta kohtausta, joihin ei luultavasti koskaan tule kyllästymään, ja julkaisi niistä videon YouTube-kanavallaan. Koostevideolle pääsivät mukaan niin Rachelin tekemämä trifle-jälkiruoka, Rossin nahkahousut kuin kaikkiin Chandlerin vaatteisiin pukeutunut Joey.
Pääsikö oma suosikkisi Frendien hauskoista kohtauksista tälle koostevideolle? Mikä on top 10 -videon ykkönen? Se selviää katsomalla alla oleva video!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi