Näin hoidat kipeää kurkkua kotikonstein – lue neljä vinkkiä

Kurkkukipu on tympeä oire, kun nieleminen sekä syöminen on hankalaa ja nukahtaminenkin voi tuntua vaikealta.
Jos kurkkussasi tuntuu siltä kuin sinne olisi kasvanut kaktus, voi se The Independentin mukaan kertoa siitä, että virus on päässyt elimistöösi ja aiheuttaa inflammaatiota kehossa, etenkin nielurisoissa tai kurkun limakalvolla. Kurkkukivun pitäisi mennä ohi muutamassa päivässä, mutta sillä välin oloa voi helpottaa kotikonstein.
The Independent on listannut neljä vinkkiä, joiden avulla voi hoitaa kipeää kurkkua, ja suomensimme ne alle.
Ota ruokalusikallinen hunajaa
The Independentin mukaan hunajaa on pitkään ylistetty luonnollisena parantavana aineena, koska sillä on antibakteerisia ominaisuuksia, jotka voivat vähentää inflammaatiota. Hunaja myös lieventää ärsytystä kurkussa, mikä auttaa nielemistä.
Kurlaa kurkkua suolavedellä
Tämä ei ehkä kuulosta kovin houkuttelevalta, mutta suolavedellä kurlaaminen voi auttaa vähentämään kivuliasta turvotusta ja tappaa ei-toivottuja bakteereja. The Independentin mukaan suolavesi kannattaa tehdä niin, että sekoittaa puolikkaan teelusikallisen suolaa lasilliseen lämmintä vettä ja kurlaa sillä minuutin tai pari ajan ja pyrkii olemaan nielemättä vettä.
Juo kamomillateetä
Kamomillatee voi rauhoittaa sekaisin olevaa vatsaa, mutta sen lisäksi tutkimuksissa on paljastunut, että kamomillan anti-inflammatoriset, antioksidanttiset sekä supistavat ominaisuudet voivat rauhoittaa, kun kurkkukivun ensimerkit ilmenevät. Kamomillateessä ei ole kofeiinia, joten sitä voi juoda myös juuri ennen kuin menee nukkumaan eikä se sekoita unirytmiä. The Independent vinkkaa lisäämään teen sekaan hieman hunajaa, jotta sen hoitavat vaikutukset vain kasvavat.
Purista sitruunasta mehua kuumaan veteen
The Independentin mukaan jotkut juovat kuumaa sitruunavettä toivoen sen auttavat laihduttamisessa ja pitämään ihon kirkkaana, mutta se voi olla myös avainasemassa flunssaoireiden nitistämisessä. Ominaisuuksiensa ansiosta nämä sitrushedelmät luovat happaman ympäristön kurkkuun, mikä vaikeuttaa virusten ja bakteerien lisääntmyistä. Sitruunoissa on myös paljon C-vitamiinia, jonka joissakin tutkimuksissa on väitetty voivan auttaa taistelemaan flunssaa vastaan, joten jos kurkkukivun lisäksi sinulla on muita flunssan tai nuhan oireita, voi sitruunavesi olla juuri se, mikä auttaa toipumaan.
Lähde: The Independent
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- 10 kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lapsiasi – vältä näitä virheitä