Kummallisia asioita, joita häävieraat ovat kokeneet – ”Makaroni oli parasta, mitä häissä tarjottiin, mutta siitäkin löytyi hius…”
Häät sujuvat yleensä aika normaalilla tavalla. No aika monet häät ovat olleet ehkä vähän liiankin samankaltaisia keskenään, joten monissa häissä vieraana olleet, ovat ehkä jo kyllästyneet häihin.
Mutta kaikki häät eivät ole sujuneet ihan tavanomaisella tavalla. Buzzfeed -sivusto on saanut selville monia erikoisia ja joitakin aika törkeitäkin asioita, joita on koettu häissä.
Tästä alta pääset lukemaan kummallisia hääkokemuksia:
1. Sulhanen tanssi äitipuolensa kanssa Dirty Dancing -leffan mukaisen tanssin, jonka aikana sulhanen mm. piti käsiään äitipuolensa takapuolen päällä.
2. Morsiamella kesti kolme tuntia saapua hääpaikalle, josta he lopulta lähtivät sulhasen kanssa pois kuumailmapallolla. Tämä avioliitto ei kestänyt vuottakaan.
3. Ehkä maailman huonoin häätarjoilu, josta ei löytynyt edes alkoholia. Makaroni oli parasta, mitä häissä tarjottiin, mutta siitäkin löytyi hius. Häissä ei kuultu edes musiikkia.
4. Puhelin soi kesken hääseremonian. Sieltä soitteli jumala, joka halusi jutella sulhasen kanssa. Puhelu kesti kaksi minuuttia, jonka jälkeen seremonia jatkui.
5. Morsian oli humalassa, istui toisen miehen sylissä ja flirttaili hänen kanssaan. Sulhanen katsoi sivusta vihaisena.
Oletko itse kokenut häävieraina jotain erikoista?
Lähde: Buzzfeed
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos