Koti on monelle naiselle vaarallisin paikka – naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen päivä värjää Suomen oranssiksi
Rakennuksia ympäri Suomen ja maailman valaistaan torstaina 25. marraskuuta oranssiksi tärkeästä syystä.
Vuosittain 25. marraskuuta vietetään kansainvälistä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää. Samana päivänä käynnistyy YK:n maailmanlaajuinen Oranssit päivät -kampanja, jonka avulla tehdään töitä naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi.
YK julisti marraskuun 25. päivän naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiseksi päiväksi kunnianosoituksena Patria, Minerva ja María Teresa Mirabalin muistolle. Mirabalin sisarukset, jotka tunnettiin salanimellä Las Mariposas (perhoset), murhattiin raa’asti Dominikaanisessa tasavallassa 25. marraskuuta 1960 heidän vastustettua maataan hallinnutta diktaattoria (voit lukea heidän tarinansa täällä).
Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan Suomessa kampanjoi näkyvästi UN Women Suomi, jonka mukaan sukupuoleen perustuva väkivalta on hälyttävän yleistä: joka kymmenes minuutti nainen kuolee läheisensä käsissä. Järjestön mukaan edelleen joka päivä arviolta 238 naista kuolee väkivaltaisesti.
”Naistenmurhat eivät ole loppuneet, ja lista tapetuista naisista vain kasvaa. Naisvihamielisessä maailmassa naisen käytös, pukeutuminen tai pelkästään jossain julkisessa tilassa oleminen oikeuttaa ahdistelun, häirinnän, raiskaamisen tai pahimmillaan tapon”, UN Women Suomen toiminnanjohtaja Jaana Hirsikangas sanoo.
Valtava ongelma myös Suomessa
Naisviha nousi näkyvästi otsikoihin, kun kotimatkallaan tapetun Sarah Everardin kohtalo tuli maailmalle tietoisuuteen maaliskuussa.
”Kenenkään ei pitäisi joutua pelkäämään kotimatkalla henkensä edestä ja elämään jatkuvassa väkivallan pelossa. Vaarallisin paikka monille naisille on kuitenkin kotona. Joka päivä 137 naista kuolee läheisensä käsissä”, Hirsikangas kertoo.
UN Women Suomen mukaan naisiin kohdistuva väkivalta on valtava ongelma myös Suomessa, ja Suomi on yksi EU:n vaarallisimmista maista naisille. Täälläkin joka kolmas nainen kokee elämänsä aikana parisuhdeväkivalta ja vuosittain ainakin 50 000 naista kokee seksuaalista väkivaltaa.
Naisiin kohdistuva väkivalta on lisääntynyt varjopandemian tavoin koronan myötä. UN Women Suomi kertoo, että väkivaltatapausten lisääntyminen on näkynyt esimerkiksi auttavien puhelinten ruuhkautumisena ja poliisille tehtyjen kotihälytysten määrän kasvussa myös Suomessa.
Kymmenet rakennukset mukana kampanjassa
Naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä käynnistyvä maailmanlaajuinen Oranssi päivät -kampanja lisää tietoisuutta naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja UN Womenin työstä sen vähentämiseksi. Kampanjan aikana kerätään myös varoja väkivallan vastaiseen työhön.
Oranssit päivät käynnistyvät näyttävästi, kun torstaina 25. marraskuuta useilla paikkakunnilla valaistaan rakennuksi oranssilla värillä. UN Women Suomen mukaan tänä vuonna mukana on ainakin 40 suomalaista paikkakuntaa ja 72 kohdetta on ilmoitettu mukaan valaistavien kohteiden joukkoon.
Voit osallistua itse kampanjaan näyttämällä oranssia väriä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa aihetunnisteiden #oranssitpäivät ja #naisenpaikkaonelossa kera, jakamalla tietoa sekä lahjoittamalla UN Women Suomelle. Oranssi väri symboloi toivoa tulevaisuudesta, jossa elämä ilman väkivaltaa on jokaisen oikeus.
”Kutsumme kaikki mukaan osallistumaan aktiivisesti kampanjaan. Emme pyydä liikaa. Vaadimme naisille ja tytöille oikeutta elää ja osallistua turvallisesti yhteiskunnassa ilman pelkoa väkivallasta ja häirinnästä”, Hirsikangas sanoo.
Oranssit päivät -kampanja kestää ihmisoikeuksien päivään 10. joulukuuta saakka. Voit lukea lisää kampanjasta ja osallistumistavoista täällä sekä täällä, löydät lisätietoa myös UN Women Suomen sosiaalisen median kanavista Instagramissa, Twitterissä sekä Facebookissa ja listan valaistavista kohteista löydät täältä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 5 syytä, joiden vuoksi myös onnellisessa parisuhteessa voidaan päätyä pettämään
- Viivytteletkö eropäätöstä lasten vuoksi? Tästä syystä ero voi olla lapsen kannalta paras vaihtoehto
- Vanhenemista ei voi estää, mutta näillä tavoilla voit hidastaa sitä
- Asia, josta ei kerrota edes omalle kumppanille – jopa 37 % myöntää salaavansa sen
- Sitruuna tukee hyvinvointia monella tavalla – 10 hyvää syytä syödä sitä viikottain
- 4 keinoa, joilla naiset saavat miehet toimimaan haluamallaan tavalla
- 30 asiaa, joista tämän päivän koululaisilla ei ole tietoakaan
- 21 sanaa, jotka ovat kadonneet puhekielestä – muistatko vielä nämä?
- 5 hyvin arkista tapaa, joilla vahingoitat hiuksiasi
- Kuulutko keskivertoon? Vertaa seksikumppaniesi määrää tutkimustuloksiin
- Mikä on seksikkäintä, mitä nainen voi pukea päälleen? Miehet vastasivat
- Miehet ovat tästä yllättävän yksimielisiä – nämä asiat saavat kiinnostuksen lopahtamaan
- Pettääkö kumppanisi? Näihin merkkeihin moni havahtuu aivan liian myöhään
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- 10 asiaa, joiden sanomista kannattaa harkita kahdesti parisuhteessa
- Kuivaatko pyykit sisällä? Tämä voi lisätä yllättävää terveysriskiä
- 10 taitoa, jotka jokaisen naisen pitäisi opetella – kuinka monta sinä jo osaat?
- Kuulutko keskivertoon? Vertaa seksikumppaniesi määrää tutkimustuloksiin
- Nämä kesäiset asiat kiihottavat yllättävän monia – märät vaatteet ovat vain yksi niistä
- Tarkista, ettet julkaise näitä tietoja sosiaalisessa mediassa