Kissatko kylmiä? Tutkimus: Kissat kiintyvät omistajiinsa yhtä vahvasti kuin koiratkin
Kissojen kiintymystä omistajiinsa on aliarvioitu.
Kissoista usein ajatellaan, että ne ovat itsenäisiä, omistajiinsa etäisesti ja jopa kylmästi suhtautuvia otuksia, kun taas koirat ovat uskollisia ja täynnä rakkautta. Kissojen osalta ajatus on kuitenkin väärä, ja nyt tutkimus on vahvistanut sen, minkä monet kissanomistajat jo tietävät: kissat voivat kiintyä ihmisiinsä aivan samalla tavalla kuin koirat.
”Kuten koirat, myös kissat osoittavat sosiaalista joustavuutta liittyen niiden kiintymiseen ihmisiin”, eläintieteilijä Kristyn Vitale Oregonin osavaltionyliopistosta kommentoi.
”Suurella osalla kissoista on turvallinen kiintymysuhde omistajiinsa ja ne käyttävät omistajiaan turvallisuudentunteen lähteenä uudessa ympäristössä”, hän lisäsi.
”Kissasi on riippuvainen sinusta tunteakseen turvallisuutta, kun se on stressaantunut”, Vitale selitti.
Kissojen kiintymystä testattiin
Ihmisten kiintymystä on tutkittu havainnoimalla, miten pikkulapsi uudessa ympäristössä reagoia huoltajaansa, joka palaa tilaan lyhyen poissaolon jälkeen. Turvallisesti kiintyneet jatkavat rentoutunutta tutustumista uuteen ympäristöön, kun taas turvattomasti kiintynyt takertuvat huoltajiinsa tai välttelevät heitä täysin.
Tätä samaa ’turvallisen perustan koetta’ on käytetty IFLSciencen mukaan myös koirien ja kädellisten kiintymyksen tutkimiseen ja nyt Vitale tutkijaryhmineen testasi samaa kissoilla. Kiintymyssuhdetutkimukseen osallistui lähes 70 kissanpentua ja 38 aikuista kissaa.
Tutkimuksessa kissanpentu tai kissa ja sen omistaja päästettiin huoneeseen, jossa ihminen istuutui lattialle piirretyn ympyrän sisään ja jos kissa tuli ympyrään, omistaja sai olla vuorovaikutuksessa sen kanssa. Kahden minuutin jälkeen omistaja poistui huoneesta ja palasi kahden minuutin kuluttua takaisin, istuen uudelleen ympyrään.
Tutkimustilanteet kuvattiin ja tutkijat analysoivat videotallenteiden perusteella kissojen kiintymystä. Lasten ja koirien tapaan myös turvallisesti kiintyneet kissat olivat vähemmän stressaantuneita ja tutkivat huonetta terveellä tavalla, kun omistaja palasi.
Turvallinen kiintyminen hieman yleisempää kissoilla kuin koirilla tai lapsilla
Tutkimuksessa ilmeni, että aikuisista kissoista 65,8 prosenttia oli turvallisesti kiintynyt omistajiinsa, kun taas 34,2 prosenttia oli turvattomasti kiintynyt. Science Alertin mukaan turvallisen kiintymyksen osuus pikkulapsilla on 65 prosenttia ja koirilla 61 prosenttia, joten kissoilla se oli hieman yleisempää.
Aikuiset kissat osallistuivat testiin vain kerran, kun taas kissanpennut kahdesti. Kissapennuilla oli parin kuukauden tauko testien välissä, jonka aikana 39 kissanpentua oli kuuden viikon koulutus- ja sosialisointikurssilla.
Kissanpennuista 64,3 prosenttia todettiin kuuluvan turvallisesti kiintyvien joukkoon ja 35,7 prosenttia turvattomasti kiintyviin. Kuuden viikon koulutusaika ei vaikuttanut kissanpentujen kiintymykseen ja Science Alertin mukaan vaikuttaisi siltä, että kun kiintymystapa on muodostunut, se todennäköisesti pysyy samana.
Tutkimus julkaistiin Current Biology -journalissa ja voit tutustua siihen tarkemmin täällä. Vitalen aiemmassa kissatutkimuksessa sen sijaan todettiin, että kissat pitävät enemmän ihmisistä kuin ruoastaan ja voit lukea tästä lisää täällä.
Lähde: IFLScience, Science Alert
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mikä on paras ikä hankkia lapsi? Tutkimus antaa yllättävän tarkan vastauksen
- Kolottaako kankkunen? Lääkäri kertoo tehokkaimmat konstit krapulaan
- Yllättävä mitta paljastaa riskin korkeaan verenpaineeseen – voit tarkistaa itse
- Harva nainen kehtaa tunnustaa seksifantasioitaan – moni niistä on myös miesten mieleen
- Pysäyttävä video: näin rasvapalo roihahtaa sekunneissa – muista munkkeja paistaessa
- Käytätkö piilolinssejä? Tämä virhe voi pahimmillaan sokeuttaa
- Etenkin iäkkäillä päiväunet voivat paljastaa kohonneen riskin kuolleisuuteen
- 7 yrttiä naisten vaivoihin – näihin on luotettu jo sukupolvien ajan
- Yli 50-vuotias? Kokeile tätä tuolitestiä – tulos voi paljastaa karun totuuden terveydestäsi
- Muistatko karppauksen? Vuosien jälkeen esiin noussut tieto yllättää
- Älä hanki lapsellesi tällaista vaatetta – Tukes varoittaa turvallisuusriskistä
- Tämän verran suomalaiset säästävät pahan päivän varalle – suurella osalla jää alle suosituksen
- 6 kysymystä, jotka jokaisen pitäisi kysyä itseltään viikon jokaisena päivänä
- Käytätkö piilolinssejä? Tämä virhe voi pahimmillaan sokeuttaa
- Kuusi juomaa, jotka lisäävät turvotusta ja närästystä – yksi tulee monelle yllätyksenä
- Näistä merkeistä tunnistat uskollisen miehen – 6 miestyyppiä erottuu edukseen
- Kaikista onnellisimpien parien viikonloppu koostuu näistä asioista
- Tutkimus paljastaa suomalaisten miesten huolestuttavat asenteet – joka viides ajatteli näin
- Mikä peppumalli sinulla on? Näin se vaikuttaa siihen, mikä näyttää hyvältä päällä
- Näitä etunimiä annetaan nyt vauvoille – katso tämän hetken suosikit