Kannattaako puolisolle kertoa ex-puolisoista mitään?
Joskus menneisyyden kaivaminen esille voi aiheuttaa ongelmia, mutta kannattaisiko puolisolle kertoa esimerkiksi entisistä kumppaneista jotain?
Menneisyydestä puhuminen voi olla vaikeaa. Entisistä suhteista puhuminen voi olla kumppanille vaikeaa kuultavaa. Sitäkään et voi tietää, muuttuuko hänen kuvansa sinusta heti sen jälkeen, kun hän saa tietää asioita, jotka liittyvät sinuun ja entiseen kumppaniisi. Mutta tästä aiheesta puhuminen voi olla myös hyvä asia.
Hyviä syitä puhua puolisolle entisistä suhteista
Kun kerrot puolisollesi entisistä suhteistasi, lisää se teidän välistä luottamustanne. Avoimuus kertoo sen, että olet oppinut virheistäsi, olet nyt kypsempi kuin silloin ja olet siirtynyt elämässäsi eteenpäin. Tämä työntää sinua lähemmäs puolisoasi. Tällaisessa suhteessa, jossa voit puhua menneisyydessäsi kokemistasi ikävistäkin asioista, ei ole juurikaan salaisuuksia.
Yksi hyvä syy paljastaa tietoja edellisistä suhteista on myös se, että voit kokea lopultakin rakkauden ilman pelkoa. Rehellinen ja täysin avoin suhde toimii paremmin. Voit nähdä itsesi uudessa valossa eli jotain sellaista, jota menneisyyskään ei voi pilata.
Pitääkö parien kertoa toisilleen ihan kaikesta?
Olet varmasti kuullut tämän ennenkin, että ihan kaikkea ei kannata kertoa. On kuitenkin hyvä kertoa lähes kaikesta, jos haluat avoimen suhteen, mutta ihan kaikkea ei silti kannata kertoa. Joistakin asioista puhuminen voi johtaa hankaliin tilanteisiin tai jopa halveksuntaan. Ole myös varovainen, milloin kerrot asioista. Valitse niille oikea aika ja paikka.
Varo myös, ettet vertaa kumppaniasi edelliseen kumppaniisi. Sillä et esimerkiksi voita mitään, että kerrot kuinka paljon parempi entinen kumppanisi oli sängyssä kuin nykyinen kumppanisi. Vertailu ei ole juuri koskaan hyvä asia.
Miksi kumppani voi haluta tietää asioita edellisestä suhteesta?
Kumppani voi kysyä tietoja edellisestä suhteestasi monen syyn takia. He esimerkiksi voivat haluta tietää sinusta kaiken mahdollisen ja tuntea sinut mahdollisimman hyvin. Jos hän kysyy näistä asioista heti riidan jälkeen, se ei ole hyvä merkki. Sekään ei ole hyvä asia, jos kerrot hänelle vain ne asiat, jotka haluat hänen kuulevan.
Ei ole helppoa kaivella menneitä, mutta jotain sieltä kannattaa kertoa, jotta uusi suhde voisi paremmin kuin se, josta on tullut erottua.
Lähde: Pandagossips
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yhden aistin heikkeneminen voi paljastaa kohonneen riskin sydänsairaudelle
- 7 pientä arjen tekoa, jotka vievät kohti kesäkuntoa – aloita jo tänään
- Mitä miehet kertovat naisista ystävilleen? Ensimmäinen kohta on yllättävän yleinen
- Näin kävellessäsi kehosi joutuu turhaan koetukselle – tämä virhe on yleinen
- Miehet kertovat rehellisesti: 18 naisten muotijuttua, joista he eivät pidä lainkaan
- Näistä merkeistä tiedät, että mies haluaisi vetää sinut syliinsä ja suudella
- 10 tapaa, joilla mies yrittää flirttailla (ja onnistuu lähinnä ärsyttämään)
- Haaveiletko kiinteämmästä pepusta? Näillä liikkeillä saat tuloksia kesään mennessä
- Nämä värit tekevät vaikutuksen miehiin – kokeile seuraavilla treffeillä
- 7 tapaa, joilla mies paljastaa ihastuneensa sinuun – osa on söpöjä, osa suorastaan lapsellisia
- Miehet kertovat rehellisesti: 18 naisten muotijuttua, joista he eivät pidä lainkaan
- 7 tapaa, joilla mies paljastaa ihastuneensa sinuun – osa on söpöjä, osa suorastaan lapsellisia
- Haaveiletko kiinteämmästä pepusta? Näillä liikkeillä saat tuloksia kesään mennessä
- Mitä miehet kertovat naisista ystävilleen? Ensimmäinen kohta on yllättävän yleinen
- Jos teet tätä nukkuessasi, on aika hakeutua lääkäriin
- 16 asiaa, joita tämän päivän lapset eivät voi ymmärtää – muistatko sinä nämä?
- Mikä on pitkän parisuhteen salaisuus? Kaikki tiivistyy kolmeen asiaan
- Tämä testi kertoo, oletko epäterveessä suhteessa – vastaa rehellisesti
- Miksi puolisot alkavat näyttää toisiltaan? Tätä et ehkä haluaisi kuulla
- Oman terveyden kanssa ei kannata leikkiä – 6 asiaa, joista lääkärille pitää kertoa totuus