Kamalimpia kauneustrendejä vuodelta 2015 – näille voi jättää hyvästit

Vuoden 2015 aikana nähtiin paljon upeita kauneustrendejä, mutta joukkoon mahtui myös vähemmän upeitakin.
Niin hiuksissa, kynsissä kuin meikeissä nähtiin vuoden 2015 aikana upeita ilmestyksiä värikkäistä hiustyyleistä verkkomaiseksi kuvioituihin kynsiin. Kaikki kauneustrendit eivät ole olleet kuitenkaan kehujen arvoisia.
Huffington Post listasi ennen vuoden vaihtumista kauneustrendejä, jotka saavat jäädäkin vuoteen 2015.
Huurteinen huulipuna
90-luvun huulimeikkityyli tuli takaisin, mutta ainoa, jolle se kunnolla sopii, on Mariah Carey. Jos haluat kiiltävää tyyliä huuliin, sipaise huulikiiltoa huulipunan päälle – se on niin yksinkertaista.
Glitteröidyt juuret
Joulun alla erilaiset glittertrendit olivat kova sana, joista yksi oli glitteröity juurikasvu. Mutta tämä trendi ei kuitenkaan ole kaiken sen sotkun arvoinen. Huffington Postin mukaan juurikasvun peitoksi tai koristeeksi tarkoitetun glittertyylin sijaan perinteiset juurikasvun värjäämiset tai erilaisen sävyn käyttö ovat parempia ideoita.
Arkkukynnet
Pinterestin mukaan coffin nails, arkkukynnet, olivat suosittu trendi sivustolla. Niiden muoto ei ole kuitenkaan kovin hyvästä kynsille, joten tämäkin trendi on parempi unohtaa. Esimerkiksi neliskanttisesta hieman pyöristetympi, niin sanottu squoval-malli on parempi kynsiä ajatellen.
Miesten klipsinutturat
Nutturat ja söheröt miesten takaraivolla kasvattivat suosiotaan vuoden 2015 aikana niin, että miehille alettiin tehdä hiuksiin kiinnitettäviä lisäkenutturoita, jotka eivät ole kuitenkaan kovin aidon näköiset. Huffington Postin mukaan kannattaakins suosiolla kasvattaa omia hiuksiaan tätä tyyliä varten tai tyylitellä ne toisella tavalla.
Kylie Jennerin huulihaaste
Tässä oli kyse siitä, että shottilasin avulla koetettiin saada huulista nopeasti muhkeat, kuten reality-tähti Kylie Jennerillä. Tämä on kuitenkin huono idea ja vain osoittaa, kuinka pitkälle nuoret tytöt menevät jäljitelläkseen asioita, joita näkevät televisiosta. Muhkeita huulia voi tehdä helpommillakin tavoilla, tässä muutama esimerkki.
Tarkoituksella paakkuiset ripset
New Yorkin kevät 2016 -muotiviikoilla malleilla nähtiin tarkoituksella paakkuiseksi meikattuja ripsiä. Parempi tapa on kuitenkin tehdä katseesta intensiivisempi laittamalla tekoripsiä oikeiden sekaan.
Liiallinen korostaminen ja varjostaminen
Jos et ole julkkis, jolla on omat meikkaajat, kannattaa Huffington Postin mukaan tämä meikkaustyyli jättää ammattilaisten tehtäväksi. Jos meikkiä voi olla liikaa, tässä sitä on. Katso videoesimerkki täältä.
Mikä sinun mielestäsi oli vuoden 2015 kamalin kauneustrendi? Kerro se kommenteissa!
Lähde: Huffington Post
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä