Kaikki irti omasta pihasta tai terassista – valoisat kesäillat ovat kulman takana

Valon määrä Suomessa lisääntyy päiväpäivältä. Suomalainen kesä on parhaimmillaan rentoa yhdessäoloa oman kodin tai mökin terassilla.
Valoisa kesäilta, lämmin vesi, joka vapauttaa endorfiineja sekä kylmä juoma kuuluvat monen kesärituaaleihin. Paljut ja kylpytynnyrit kasvattavat suosiotaan osana suomalaisten pihaa tai terassia vuodesta toiseen.
Vuodesta 2015 toiminut suomalainen Drop-niminen yritys on osannut vastata suomalaisten tarpeisiin hyvin. Jo ensimmäisenä toimintavuotena yritys palkittiin Vuoden designteko -palkinnolla.
– Tiedämme, että suomalaiset arvostavat yksinkertaista ja kaunista
muotokieltä, onhan meillä maassa paljon hienoja muotoilijoita ja pitkä historia tällaisen muotoilun parissa. Valoisat, mutta hieman lyhyet kesät halutaan viettää mahdollisimman paljon ulkosalla. Tuotteemme sopivat näiden molempien yhdistämiseen täydellisesti, toimitusjohtaja Ilkka Haapaniemi kertoo.
Dropin design-altaiden taika on yksinkertaisessa tyylikkäässä muotokielessä, mutta myös sen helpossa käytettävyydessä osana arkea. Nautinnollisen terassi-illan ei tarvitse syntyä vaivannäöstä, joka ehkä yhdistyy perinteisimpiin kylpytynnyreihin ja kamiinan sytyttämiseen ja puiden ja päreiden polttamiseen, joskus kirjaimellisestikin.
– Drop-altaan suunnittelussa on kiinnitetty huomiota pieniin yksityiskohtiin, jotka tekevät altaasta helppohoitoisen sekä erityisen miellyttävän käyttää. Monipuolisen Drop-altaan voi toki myös lämmittää puilla, mikäli niin haluaa, mutta arjen todellinen helpotus aina kylpykunnossa oleva lämmitettävä allas.
Aloittelevan yrityksen alkutaival opettavainen
Kuluneet viisi vuotta on ollut opettavainen matka tuoreelle yritykselle. Alun perin yksi yrityksen filosofia oli tarjota mahdollisimman räätälöitävä allas, joka sopisi täydellisesti kohteeseen kuin kohteeseen. Asiakkaalla oli mahdollisuus muun muassa valita altaan tekniikka ja varusteet, muuttaa altaan läpivientien sekä tekniikan paikkaa ja asettelua kohteen vaatimalla tavalla. Tekniikka olikin aikaisemmin asiakkaan tai asentajan kasattavissa.
– Nyt kuitenkin haluamme vastata asiakkaiden palautteisiin ja tarpeisiin entistä paremmin ja olemme muuttaneet uuden valikoimamme kanssa tuotetta sekä valmistuksen että tuotteistuksen osalta. Tästä vuodesta alkaen myymme sähkölämmitteiset altaat aina valmiiksi asennetulla allastekniikalla ja tehtaalla tehdyllä vesitestauksella. Allastekniikka on kokonaan uusittu ja sisältöihin on tullut pieniä muutoksia. Allasta pystyy nyt myös ohjaamaan etänä ja ehkä kaikista isoin muutos on se, että sähkölämmitteisten altaisen valmistus siirtyi Suomeen Nordic Span tehtaalle Saloon, Haapaniemi kertoo.
Palkintoja voittaneen altaan lisäksi yrityksen toinen suosittu kesäiltojen ilahduttaja on Drop Fire -ulkotuli.
– Vaikka kevätmessut on peruttu ja emme pääse fyysisesti esittelemään tuotteitamme juuri tällä hetkellä, haluammekin kuulla entistä tarkemmin millaisia ajatuksia tuotteemme herättää. Tämän kuukauden aikana aktivoimmekin satatuhatta skandinaavisesta ja modernista sisustamisesta kiinnostunutta Facebook-ryhmäläistä Dropin
kevätkilpailussa kertomaan ajatuksiaan Drop-altaista, Haapaniemi lisää.
Kilpailuun voi osallistua huhtikuun ajan.
Drop on vuodesta 2015 toiminut suomalainen designyritys, jonka tuotteissa on käytetty luonnon inspiroimaa pisaramuotoa. Yrityksen tunnetuin tuote, Drop-ulkoallas, on suomalaisen suunnittelijan Nikolai Ruolan taidonnäyte, jossa muotoilu ja käyttäjälähtöisyys yhdistyvät upeaksi designaltaaksi. Drop-allas on palkittua suomalaista muotoilua.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- 5 asiaa, jotka tapahtuvat, kun nostat päivittäin jalkasi seinää vasten
- Tässä helppo harjoitus, jonka avulla pääsee eroon ”kalkkunakaulasta”
- On olemassa vain kaksi syytä, miksi mies ei viestittele takaisin
- Nämä 3 ruokaa ovat kaikkein parhaat iltapalat, jos sinulla on vaikeuksia nukahtaa
- Tässä on jokaisen parisuhteen tärkein 60 sekuntia – ratkaisee suhteen tulevaisuuden
- Näin käy kehollesi, jos juot enemmän kuin 2 kupillista kahvia päivässä
- Näin ovelasti saat miehen kuin miehen pitämään sinusta – 3 ovelaa kikkaa
- Tämä jokaisen keittiöstä löytyvä ihmeaine voi paljastaa odottaako nainen tyttöä vai poikaa
- 10 kasvatustapaa vahingoittavat lastasi – varmista ettet tee näitä
- Kutisevatko silmäsi? Syynä ei välttämättä ole allergia
- Kun hiukset alkavat harmaantua, moni nainen tekee yhden pahan virheen
- 6 neuvoa trikoiden käyttöön yli 65-vuotiaille naisille – vältä kriittinen tyylimoka
- Jos nielet lusikallisen tätä keittiöstäsi löytyvää nestettä, et saa enää niin pahaa krapulaa
- 7 syytä, miksi jokaisen pitäisi syödä banaani päivittäin
- Onko sinulla on siniset silmät? Tämän väriset vaatteet pukevat sinua parhaiten
- Näitä 7 väriä miehet haluavat naisten käyttävän ja näitä taas eivät
- Saatat olla tietämättäsi masentunut – 6 merkkiä, jotka viittaavat siihen
- Ystäväni laittaa sitruunoita uuniin kerran viikossa – nerokas ja ihana kikka
- Syy raskauspahoinvointiin on vihdoin löydetty – tutkimus antaa toivoa
- Näin ovelasti saat miehen kuin miehen pitämään sinusta – 3 ovelaa kikkaa