Jos mies katsoo sinua päästä varpaisiin, tätä se tarkoittaa
Olet naisena varmasti kokenut joskus sen, kuinka joku mies tuntuu katsovan sinua päästä varpaisiin.
Miehet ovat kertoneet hyviä syitä siihen, miksi he vähän kuin riisuvat naista katseellaan. Oli syy mikä tahansa, naiset eivät välttämättä pidä siitä. Se voi tuntua heidän mielestään ahdistavalta ja jopa kammottavalta.
Miesten mukaan he katsovat naista päästä varpaisiin yleensä silloin, jos he pitävät naista seksikkäänä. Kun syy on tiedossa, nainen voi ottaa sen vain kohteliasuutena. Mutta kaikki naiset eivät tietysti halua, että heitä pidetään seksikkäänä.
On myös monia muita, mutta vähän harvinaisempia syitä tälle käytökselle
Kun mies pitää naista seksikkäänä, voi hän miettiä samalla kun katsoo naista päästä varpaisiin, että miltä nainen näyttää alasti. Tuo voi jo viimeistään tuntua naisesta pahalta, varsinkin jos mies, joka sitä tekee, ei ole naiselle mieluisa mies.
Katseella riisuminen voi olla samalla myös flirttailua ja naisen viettelyä, eikä sekään ole edelleenkään naisen mieleen, jos sitä ei tee hänelle mieluisa mies.
Nainen voi näyttää sen miehelle esimerkiksi eleillään, että tuntuuko miehen toimi mieluisalta. Ja se voi olla miehelle juuri se mitä hän hakeekin eli yrittää saada naisen mielipiteen itsestään selville.
On monia muitakin vähän harvinaisempia syitä, miksi mies katselee naista päästä varpaisiin. Joillakin miehillä se on vain tapa eivätkä he osaa lopettaa sitä. Joku mies saattaa jopa pelotella sillä naista, jolloin ei ole ihme, jos se tuntuu naisesta kammottavalta.
Lähde: HackSpirit
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kannattaako seksiä harrastaa ensitreffeillä? Yksi perustelu saa monet muuttamaan mielensä
- Mitä miehet oikeasti arvostavat naisessa? Listalta puuttuu se, mitä moni pitää tärkeimpänä
- Jokaisen lomalaisen muistilista – älä tee tätä virhettä, jos haluat palautua
- Mitä seksifantasiasi kertoo sinusta? Asiantuntija avaa yleisimmät haaveet
- Aiotko pakata nämä kengät lomalle? Ne voivat johtaa jopa 2 500 euron sakkoon
- Otin käyttöön hotelleista tutun niksin – makuuhuone näyttää heti siistimmältä
- Lomalle lähdössä? Näitä vaatteita ei kannata pukea lentokoneeseen
- Keittiöstä löytyy tehokas aine homeen poistoon – mutta kannattaako sitä käyttää?
- Milloin on aika päästää koirasta irti? Eläinlääkäri listaa tärkeimmät merkit
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- 6 juomaa, jotka voivat olla syynä siihen, ettei paino putoa
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Nainen, älä koskaan tee näitä 9 asiaa miehen takia
- Miten helppoa sinuun on rakastua? Katso, mitä horoskooppisi kertoo
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Puolelta suomalaisista puuttuu tämä kotoaan – onko syynä tietämättömyys vai välinpitämättömyys?
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Kolesteroliarvot koholla? Näin saat arvot laskemaan jo muutamassa viikossa
- Tärkeä taito uhkaa jäädä nykyajan lapsilta oppimatta – tässä moni vanhempi tekee virheen