Jos juot tällä tavalla, se saattaa vanhentaa sinua – lopeta viimeistään 50-vuotiaana
Varsinkin siinä vaiheessa, kun on kertynyt jo ikää, kannattaisi kiinnittää huomiota siihen, miten juo.
Juomistyyli voi tehdä vanhemman näköiseksi. Tässä ei oteta kantaa siihen mitä juodaan, mutta esimerkiksi alkoholin ja sokeripitoisten juomienkin juominen vanhentaa. Kyse on tässä vain siitä tyylistä, jolla juo. Sellainen tyyli kannattaa lopettaa viimeistään silloin, kun täyttää 50-vuotta.
Netti on pullollaan erilaisia ohjeita, kuinka pysyä nuorekkaan näköisenä. Joskus ohjeet voivat tuntua hulluilta ja ehkä tämäkin tässä uutisessa oleva voi, mutta se on silti ihan totta, että se voi lisätä naamaan ryppyjä. Kyse on pillillä juomisesta.
Kun juo juomia pillillä, tulee kasvoja rypistettyä. Nuorena kasvot palautuvat siitä, mutta vanhempana ei, joka voi lisätä suun ympärille ryppyjä. Samaa tekee kasvoille esimerkiksi suutelu, silmien siristely ja nauraminen sekä muut kasvoilla toistuvat liikkeet. Myös tupakan imeminen lisää samoja ryppyjä kuin pillillä imeminen.
Jos juo paksua juomaa pillillä, esimerkiksi smoothieta, silloin ryppyjä voi tulla vieläkin suuremmalla todennäköisyydellä, koska silloin pitää imeä vieläkin suuremmalla voimalla.
Kannattaa lopettaa pilleillä juominen siinä vaiheessa, kun kasvoille alkaa tulemaan helposti ryppyjä ja juonteita.
Lähde: Best Life
LUE MYÖS
- Nämä 10 lemmikin tuomaa oppia ovat kullanarvoisia – pysähdy niiden äärelle ennen kuin on myöhäistä
- Tiedätkö jonkun, joka reagoi kaikkeen herkästi? Näistä syistä se usein johtuu
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Myöhästytkö jatkuvasti? Tausta voi juontaa juurensa lapsuuteen
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi
- 9 hyvin pientä tapaa, jotka tuovat mielenrauhaa ja selkeyttä hektiseenkin arkeen
- Haaveiletko vauvasta? Vastaa ensin näihin kahdeksaan kysymykseen rehellisesti
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- 7 merkkiä, joista voit päätellä, onko läheiselläsi alkoholiongelma
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Vaivaako kuiva iho joka talvi? Ratkaisu voi löytyä ihan muualta kuin purkeista
- Jos nämä löytyvät miehen autosta, tiedät olevasi hyvän tyypin kyydissä
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- 11 asiaa, joista vain onnettomat ihmiset valittavat – onnelliset osaavat olla jopa kiitollisia