Jos joku juo tätä juomaa, saattaa hän olla psykopaatti
Persoonallisuushäiriö voi tulla esille monella tavalla, jopa sen perusteella millaisista juomista pitää.
Innsbruckin yliopistossa Itävallassa tutkittiin 953 aikuista keski-iältään 35-vuotta. Tutkimukseen osallistuneet ilmoittivat, mistä mauista he pitävät eniten. Sen jälkeen he vastasivat useisiin persoonallisuuteen liittyviin kysymyksiin, jotka liittyivät esimerkiksi narsismiin, aggressioihin, psykopatiaan ja sadismiin.
Tutkimuksessa selvisi, että kitkeristä mauista kovasti pitävillä on normaalia enemmän pahantahtoisia taipumuksia. Kitkeriä makuja ovat esimerkiksi kahvi, retiisit, olut, tonic-vesi ja selleri. Kahvin kohdalla oli kyse heistä, jotka juovat kahvinsa mustana. Siksi kahvinsa mustana juova saattaakin olla psykopaatti.
Makeista pitävät ovat tämän tutkimuksen mukaan kilttejä ihmisiä esimerkiksi he, jotka pitävät suklaakakuista ja karkeista. Tuollaiset ihmiset myös yleensä vihaavat kitkeriä makuja.
Jos näet kahvilassa tyypin, joka tilaa suklaakakkua ja kahvinsa esimerkiksi maidon kera, on hän todennäköisesti hyvä ihminen. Jos hän tilaa kahvinsa mustana eikä mitään makeaa sen kanssa, häntä voi olla syytä varoa.
Lähde: Cosmopolitan
LUE MYÖS:
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- 6 asiaa, jotka pitäisi löytyä jokaisen naisen käsilaukusta
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen