Joogatessakin voi imettää – tämä äiti näyttää mallia

Joogaava äiti osoittaa, kuinka imettäminen onnistuu vaikeissakin jooga-asennoissa.
Äidit ovat mestareita tekemään montaa asiaa yhtä aikaa ja yhdistämään eri askareita ja jopa harrastuksia tehtäväksi lastenhoidon ohessa. Teksasilainen kolmen lapsen äiti Carlee Benear on tästä hyvä esimerkki.
Benear yhdistää joogan ja kuukauden ikäisen Maramaylee-tyttärensä imettämisen ja julkaisee tästä upeita valokuvia Instagramissa.
Huffington Postin mukaan äiti aloitti joogan toisen lapsensa, 2-vuotiaan Calen, synnyttyä – esikoinen, Milam, on 5-vuotias.
”Olen kotiäiti ja tarvitsin jonkinlaista vapautumista. Jooga oli minun ja perheeni kannalta paras löytö”, Benear sanoi Huffington Postille.
Kun Benear alkoi odottaa Maramyleeta, hän jatkoi joogaamista ja kertoi aistineensa erityisen yhteyden odotusaikana tyttäreensä.
”Hänen synnyttyä oli erottomattomat. Muutaman viikon tuijotettuani hänen jokaista liikettä, tunsin tarpeen päästä takaisin joogamatolle ja palata joogan pariin minua ympäröivän uuden ilon kera”, äiti kertoi.
Pienestä vauvasta huolehtiminen ja imettäminen tuntui kuin kokopäivätyöltä, mutta kuten Benearin Instagram-sivu osoittaa, hän löysi tavan yhdistää jooga ja lastenhoito. Äiti ei kuitenkaan aina yhdistä imettämistä ja joogaa.
”Nautimme niistäkin ruokahetkistä, kun olemme käpertyneenä, mutta toisinaan kaipaamme energiakontaktia katsekontaktin sijaan”, hän sanoi.
Huffington Postin mukaan Benear myös korosti, ettei koskaan tekisi mitään, mikä asettaisi lapsensa vaaraan.
”Se on hassua joidenkin jooga-asentojen suhteen. Ne voivat näyttää mahdottomilta, etenkin harjaantumattomalle silmälle, kunnes huomaat, miten se tehdään ja mihin vartalosi pystyy”, äiti kuvaili.
Myös Benearin lapset pitävät joogasta.
”He rakastavat joogaa. Löydän heidät joogaamasta matollani ja arkipäiväisissä tilanteissa. Se on todella parantanut heidän varmuuttaan, minusta on tärkeää, että lapsella on sitä”, hän kertoi.
Benearin Instagram-sivun seuraajien määrä kasvaa koko ajan suuremmaksi, mutta hänellä on suurta seuraajajoukkoa simppelin tavoite.
”Mitä haluan saada tästä? Vain inspiraation siemenen istuttaminen yhteen ihmiseen tekisi minusta maailman onnellisimman ihmisen. Liikuta kehoasi, tutki mieltäsi, löydä se, mikä tekee sinut onnelliseksi ja huolehdi itsestäsi myös”, kolmen lapsen äiti sanoi.
Voit katsoa alta lisää Benearin upeita joogakuvia ja lisää löydät täältä.
Lähde: Huffington Post
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Tämä urheilulaji saa kasvosi vanhenemaan nopeammin – älä harrasta liikaa
- Nämä 3 nerokasta kotikonstia auttavat hampaitasi näyttämään valkoisemmilta
- Jätä hajuvesi suihkauttamatta, jos menet näihin 6 paikkaan
- Nämä 5 kasvia pitävät hyttyset kaukana pihaltasi
- 7 hyvää syytä poistua ulos kodista ja voida paremmin
- Nainen, tarvitset nämä 10 asiaa, jotta voit elää terveellistä elämää sekä fyysisesti että henkisesti
- Jokaisen yli 40-vuotiaan naisen tulisi tietää ihonhoidosta nämä 8 asiaa
- Tähän aikaan sinun pitäisi horoskooppisi mukaan mennä nukkumaan
- First world problem: näin estät ötököitä lentämästä juomaasi kuumalla säällä
- Jos luulet, että miehet välittävät näistä asioista, olet väärässä, kuten moni muukin nainen
- Mies! Aloita tämä liikuntalaji, ja sinusta tulee seksijumala
- Älä syö banaania ennen yöunia, koska se voi johtaa ikäviin seurauksiin
- Syö illalla näitä kolmea asiaa ja nukahdat helposti sekä heräät aamulla virkeänä
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää päästä varpaisiin
- Mies! Tämä yksi asia tekee sinusta naisten silmissä kaikkein seksikkäimmän
- Sano miehelle jokin näistä kolmesta lauseesta ja saat heti hänen huomionsa
- Nämä 5 unta merkitsevät, että parisuhteessanne on ongelmia
- Näin käy kehollesi, jos juot kahvia päivässä enemmän kuin 2 kupillista
- Tämän horoskooppimerkkisi paljastaa terveydestäsi
- Nainen, älä koskaan pukeudu mustaan, jos tilanne on tämä