Jätä nämä kaksi tokaisua pois käytöstä – se voi tehdä sinusta menestyvämmän
Kuva: Fotolia
Professori suosittelee käyttämään eri sanoja kahden tietyn sijaan.
Jos haluat olla menestynyt, voivat jo pienet muutokset sanavarastosi suhteen vaikuttaa positiivisesti siihen, miten saavutat tavoitteesi. Näin väittää Stanfordin yliopiston professori, kertoo brittilehti Metro. Professori Bernard Roth toteaa The Achievement Habit -kirjassaan, että on olemassa kaksi yksinkertaista muutosta, jotka ovat osa niin sanottua ’design-ajattelua’. Metron mukaan kun tällaista ongelmanratkaisustrategiaa käyttää, haastaa silloin automaattisen ajattelun nähdäkseen asiat siten, miten ne todella ovat – ilman emootiota.Ensimmäinen muutoksista on ”mutta”-sanan vaihtaminen ”ja”-sanaan
Jokaisella meistä on syynsä sille, miksi jotakin asiaa ei voi tehdä, Metro toteaa. Bernard väittää, että kun käyttää ”mutta”-sanaa, silloin luo konfliktin (ja toisinaan syyn) itselle, mitä ei todellisuudessa ole olemassa. Esimerkiksi jos haluaisit mennä töiden jälkeen salille, mutta sinulla on myös asioita tehtävänä seuraavan päivän kokousta varten. Usein on aikaa mennä salille töiden jälkeen ja silti tehdä valmistelut kokousta varten – täytyy vain löytää ratkaisu. Metron mukaan käyttämällä ”ja”-sanaa, aivot pääsevät miettimään, miten hoitaa lauseen kummatkin osat. Eli se voi tarkoittaa sitä, että teet pikaisen treenin juoksumatolla piristääksesi itseäsi ennen kuin alat keskittyä seuraavan päivän kokouksen valmisteluihin. ”Mutta”-sanaa käytetään usein myös hylkäämään jokin idea, josta ei ole täysin varma, kuten: ”Se on hyvä idea, mutta ei toimi, koska XYZ.” Sen sijaan kannattaisi kokeilla sanoa: ”Se on hyvä idea ja jos tekee XYZ, se voisi onnistua.”Toinen muutos on vaihtaa ”minun täytyy” -tokaisu ”minä haluan” -tokaisuun
Jokaisella on asioita, joita vain täytyy tehdä. Bernard kuitenkin suosittelee vaihtamaan ”Minun täytyy” -ajattelun ”Minä haluan” -tapaan ja näin testata, vaikuttaisivatko tehtävät hieman houkuttelevammilta. ”Tämä harjoitus on erittäin tehokas saamaan ihmiset sisäistämään, että mitä he tekevät elämässään – jopa epämukavaksi mieltämänsä asiat – ovat itse asiassa sitä, mitä ovat itse valinneet”, professori sanoi. Metron mukaan siis kun töissä hukut paperitöihin, niin kannattaa koettaa ajatella, että haluat hoitaa ne sen sijaan, että ajattelisit sinun olevan pakko hoitaa ne. Loppujen lopuksi olet kuitenkin valinnut tehdä työtäsi ja syvällä sisimmässäsi todennäköisesti pidät siitä, mitä teet ja haluat tehdä työsi hyvin. Lähde: MetroLUE MYÖS:
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Sanat ja teot, joita lapsi ei unohda – vanhempi, älä sorru näihin
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Äiti, älä aja itseäsi burnoutiin – 10 keinoa ehkäistä uupuminen ajoissa
- Onko ystävyytenne muuttunut? Nämä merkit voivat enteillä loppua
- Tunnetko hotellien kirjoittamattomat säännöt vai oletko tietämättäsi töykeä asiakas?
- Jos kävit koulua 80- tai 90-luvulla, nämä muistot vievät hetkessä takaisin
- 10 asiaa, joilla saat sekä kaupan työntekijät että muut asiakkaat kiroamaan mielessään
- Ihailetko isoja rintoja? Isorintaisten naisten kokemukset saavat sinut takuulla toisiin ajatuksiin
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- 11 merkkiä siitä, ettei miehesi ole enää yhtä kiinnostunut sinusta kuin ennen
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen