Suomalaisperheessä koronavirusta ja käsienpesua on käsitelty opettavaisella videolla, joka kerää kiitosta sosiaalisessa mediassa.

Koronavirus ja käsienpesun tärkeys voi olla etenkin pienille lapsille vaikea asia ymmärtää. Valokuvaaja Ari Mäkiö hoksasi kuitenkin nerokkaan tavan, jolla käsienpesun merkitystä voi koettaa opettaa lapsille.

Mäkiö julkaisi Facebook-sivullaan videon, jolla hän yhdessä nelivuotiaan poikansa kanssa näyttää saippuan tehon. Kokeilua varten tarvitaan vain mustapippuria, vettä, saipuaa sekä astia tai kaksi.

Idea on laittaa astiaan, esimerkiksi syvälle lautaselle vettä sekä mustapippuria, joka kuvastaa virusta. Lapsi laittaa sormen niiden sekaan, jolloin mustapippuria, eli ”virusta”, tarttuu sormeen.

Seuraavaksi sormi pyyhitään puhtaaksi ja siihen hierotaan saippuaa. Kun saippuoitu sormi laitetaan ”viruksen” sekaan, ne pakenevat kohti lautasen reunoja eivätkä tartukaan sormeen.

Uudessa koronaviruksessa käsien peseminen saippualla on tärkeää, sillä Ylen mukaan saippua hajottaa virusta ympäröivää proteiinikuorta ja vie virukselta sen tartuttamiskyvyn. Facebook-sivullaan Mäkiö kirjoittaa, että hänen video ei ole missään nimessä tieteellisesti tarkka, mutta se on visuaalisesti hyvin vahva esimerkki saippuan tehosta – voit katsoa videon alta ja jos se ei näy, löydät sen täältä.

Miten saada nelivuotias uskomaan käsienpesun tärkeyteen kun muuten koko viruskonsepti on liian iso ymmärrettäväksi?Mustapippuria, vettä ja saippuaa.Tavallisesta sisällöstä poiketen, tällainen mieleen jäänyt temppu korostamaan saippuan tehoa – saa käyttää ja jakaa Pysykää terveinä ja fiksuina.#korona #koronavirus #terveys

Publiée par Valokuvaaja Ari Mäkiö sur Vendredi 13 mars 2020

Somessa kiitosta ja vastaavia kokeiluja

Mäkiön video on saanut sosiaalisessa mediassa suurta suosiota ja paljon kiitosta, minkä lisäksi se on herättänyt myös keskustelua Redditissä. Ihmiset ovat kertoneet Mäkiön Facebook-sivun julkaisujen kommenteissa tehneensä itse saman kokeilun lasten kanssa ja sitä on tehty myös päiväkodeissa sekä kouluissa; monet kommentoijat sanovat lasten hämmästyneen saippuan vaikutuksesta ja se on auttanut ymmärtämään, miksi kädet pitää pestä.

Sosiaalisessa mediassa on levinnyt myös vastaavia kokeiluja. Yksi niistä on irlantilaiselta Vicky Phelanilta, joka on oman poikansa kanssa tehnyt vastaavan kokeilun ja julkaissut siitä Twitterissä videon, jonka muun muassa ABC News on jakanut sosiaalisen median kanavissaan Facebookissa ja Twitterissä.

Liekö Phelan saanut inspiraatiota videoonsa Mäkiöltä, sillä Phelan sanoo oman videonsa alussa, että he näkivät jotain Twitterissä ja sen jälkeen poika selittää kokeilun idean. Phelanin ja hänen poikansa versiossa on käytetty oliiviöljyä, vettä ja mustapippuria, mutta se toimii samalla tavalla kuin Mäkiön julkaisema versio.

Voit katsoa Phelanin version alta ja jos se ei näy, löydät sen täältä.

Kommentit

Kommenttia