Isä ajoi pois muhkean partansa eikä vauva oikein pitänyt muutoksesta – video
Isän muuttunut ulkonäkö alkoi ensi-ihmettelyn jälkeen surettaa pientä tyttöä.
Olipa kyse sitten hiusmallin tai -värin muutoksesta tai parran leikkaamisesta pois, kun on tottunut näkemään tietyn tyylin ihmisellä, voi muutos tuntua alkuun hurjaltakin – etenkin pienistä lapsista. Tästä hyvä esimerkki on pieni Ruby Anne, joka ei kovin ilahtunut siitä, että hänen isänsä ajoi pois muhkean partansa.
David ja Elizabeth Leen YouTube-kanavalla on julkaistu video, jolla tuolloin yhdeksän kuukauden ikäiselle Ruby Annelle paljastetaan isän ulkonäössä tapahtunut muutos. Tyttö katselee isäänsä aikansa vakavalla naamalla ja pari suukkoa häneltä saatuaan alkaa lopulta itkeä.
”Ruby, iskä tässä. Muistathan iskän”, isä sanoo videolla itkevällä pienokaiselleen.
Isä alkaa lauleskella Rubylle, mutta tämäkään ei lohduta Rubya, joka alkaa pyrkiä pois isänsä sylistä.
”Pieni Ruby Anne ei ole iloinen, että iskä ajoi partansa. Hän tutkaili häntä jonkin aikaa ja sitten päätti, ettei pidä muutoksesta”, videon kuvauksessa kerrotaan.
Voit katsoa videon vauvan reaktiosta artikkelin yltä.
- 6 lausetta, jotka paljastavat, että annat muiden kohdella itseäsi miten sattuu
- Näistä 11 asiasta tunnistat hyvän isän
- Nuohooja voi kääntyä oveltasi takaisin – syynä ongelma, jota moni ei ota vakavasti
- Jopa puolet sairastaa tietämättään – vakava sairaus ei aluksi oireile lainkaan
- Lapsuudenkodeissa oli mitä kummallisimpia sääntöjä – näitä 8 tapaa ei lapsena edes ihmetelty