Ikinuori Jennifer Aniston syö aamuisin kaurapuuroa – lisää siihen lopuksi yllättävän ainesosan
Kukapa ei haluaisi näyttää yli 50-vuotiaana yhtä nuorelta ja hyvältä kuin Jennifer Aniston. Ehkä sen takia monet haluavat syödä kuten hän, koska hänen ruokavaliossaan voi olla hänen nuorekkuutensa salaisuus.
The List -sivuston mukaan hän harrastaa liikuntaa jokaisena viikonpäivänä, joten sekin voi saada hänet näyttämään vuosikymmen nuoremmalta mitä hän onkaan. Hän vaihtaa liikuntamuotoaan säännöllisesti, jolloin liikkumiseen ei tule kyllästymään helposti.
Ruokavaliostaan hän on tähän mennessä paljastanut jo paljon. Hän syö ruokaa, josta löytyy esimerkiksi paljon terveellisiä rasvoja, kuten avokadoa ja lohta. Aamuisin hän juo ensimmäisenä sitruunavettä, jonka peräti yhdestätoista terveyshyödystä on aiemmin uutisoitu.
Jennifer Aniston on nyt paljastanut toisen salaisuuden, joka liittyy hänen aamupalaansa. Hän syö aamuisin kaurapuuroa, joka ei yksistään ole mikään salaisuus, koska sehän on aika yleinen aamupala. Se salaisuus liittyy siihen, mitä hän lopuksi pistää sen joukkoon. Se on aika yllättävä ainesosa eli kananmunan valkuainen.
Kananmunan valkuainen onkin aika toimiva lisä, koska siitä hän saa paljon lisää proteiinia, jolloin nälkä ei iske uudelleen kovin nopeasti. Se myös tekee puuroon mukavan pehmeän koostumuksen. Kun siihen lisää vielä mukaan hedelmiä ja pähkinöitä, ei aamupala voi siitä enää parantua.
Lähde: The List
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mikä on paras ikä hankkia lapsi? Tutkimus antaa yllättävän tarkan vastauksen
- Kolottaako kankkunen? Lääkäri kertoo tehokkaimmat konstit krapulaan
- Yllättävä mitta paljastaa riskin korkeaan verenpaineeseen – voit tarkistaa itse
- Harva nainen kehtaa tunnustaa seksifantasioitaan – moni niistä on myös miesten mieleen
- Pysäyttävä video: näin rasvapalo roihahtaa sekunneissa – muista munkkeja paistaessa
- Käytätkö piilolinssejä? Tämä virhe voi pahimmillaan sokeuttaa
- Etenkin iäkkäillä päiväunet voivat paljastaa kohonneen riskin kuolleisuuteen
- 7 yrttiä naisten vaivoihin – näihin on luotettu jo sukupolvien ajan
- Yli 50-vuotias? Kokeile tätä tuolitestiä – tulos voi paljastaa karun totuuden terveydestäsi
- Muistatko karppauksen? Vuosien jälkeen esiin noussut tieto yllättää
- Älä hanki lapsellesi tällaista vaatetta – Tukes varoittaa turvallisuusriskistä
- Tämän verran suomalaiset säästävät pahan päivän varalle – suurella osalla jää alle suosituksen
- 6 kysymystä, jotka jokaisen pitäisi kysyä itseltään viikon jokaisena päivänä
- Käytätkö piilolinssejä? Tämä virhe voi pahimmillaan sokeuttaa
- Kuusi juomaa, jotka lisäävät turvotusta ja närästystä – yksi tulee monelle yllätyksenä
- Näistä merkeistä tunnistat uskollisen miehen – 6 miestyyppiä erottuu edukseen
- Kaikista onnellisimpien parien viikonloppu koostuu näistä asioista
- Tutkimus paljastaa suomalaisten miesten huolestuttavat asenteet – joka viides ajatteli näin
- Mikä peppumalli sinulla on? Näin se vaikuttaa siihen, mikä näyttää hyvältä päällä
- Näitä etunimiä annetaan nyt vauvoille – katso tämän hetken suosikit