Huuruuntuvatko silmälasisi kasvomaskin takia? – näillä 7 keinolla estät sen
Alkaa olla kaksi vuotta pandemian alusta ja edelleen monissa paikoissa on hyvä käyttää kasvomaskia.
Jos käyttää kasvomaskin kanssa yhtä aikaa myös silmälaseja, saattavat lasit huuruuntua helposti. Kun siirtyy esimerkiksi ulkoa sisälle kauppaan, ei kaupassa meinaa nähdä mitään, kun lasit ovat huurussa. Se ei ole mukavaa, mutta sille voi tehdä jotain. Se mikä auttaa estämään huurtumiseen, riippuu siitä millaisia laseja ja kasvomaskia käyttää.
Tässä on monta keinoa estää silmälaseja huurtumasta, kun kasvoilla on kasvomaski
1. Pese linssit saippuavedellä
Pese lasit varovasti saippuavedellä. Ravista niistä ylimääräinen kosteus pois ja anna niiden kuivua ilmassa tai pyyhi ne varovasti mikrokuituliinalla kuivaksi. Laseihin jää ohut kalvo, joka on ”luontaista pintajännitystä” ja se työntää vesimolekyylejä muodostamaan läpinäkyvän kerroksen.
2. Sulje kasvomaski reunojen ympäriltä
Tässä voi käyttää teippiä, jonka avulla maskin voi sulkea kiinni nenän kohdalta, jolloin hengitysilma ei pääse lasien päälle. Kaksipuoleisen teipin voi laittaa nenän päälle jo ennen kasvomaskia.
3. Varmista, että kasvonaamio istuu hyvin
Jos kasvomaskissa on metallinen ja taittuva lanka, sen avulla kasvomaskin saa istumaan hyvin nenän päälle, joten sitä kannattaa käyttää apuna.
4. Säädä silmälasien asentoa
Jos laseissa on nenätyynyt, voi pehmusteita säätää niin, että kehykset ovat hieman kauempana kasvoista. Silloin lämmin hengitysilma ei jää lasien ja maskin väliin.
5. Käytä huurteenpoistotuotteita
On myös olemassa tuotteita, jotka auttavat huuruuntumisessa. Kun niitä esimerkiksi suihkauttaa lasien päälle, eivät lasit huuruunnu. Aine hajottaa pienet sumupisarat. Älä käytä kuin silmälaiselle tarkoitettuja huuruuntumisenpoistavia tuotteita, koska esimerkiksi autonlasille tarkoitetut samaan tarkoitukseen olevat tuotteet voivat vahingoittaa silmälasien linssejä.
6. Yritä hengittää alaspäin
Tämä voi olla hankalaa, mutta jos kykenee hengittämään alaspäin, on se nopea keino estää laseja huuruuntumasta.
7. Käytä huurtumista estäviä linssejä
On olemassa myös huurtumista estävällä pinnoitteella varustettuja linssejä. Sellaisten hankkimistakin kannattaa miettiä, kun on aika vaihtaa uusiin silmälaseihin.
Aika paljon on jo ehditty keksimään erilaisia huuruuntumisen estoon toimivia keinoja.
Lähde: All about vision
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?