Huolestuttava tutkimustulos: Neljännes nuorista ajattelee seksiin painostamisen olevan normaalia
Yksi viidestä naisesta kertoi, että hänet on painostettu seksiin.
Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan taisteleva Our Watch -järjestö on julkaissut huolestuttavia tuloksia nuorten kokemuksista ja ajatuksista seksuaalisista väärinkäytöksistä; australialaistutkimuksen mukaan se on monen nuoren mielestä normaalia. Glamourin mukaan tutkimukseen osallistuneista neljännes oli samaa mieltä ”On normaalia, että pojat painostavat jonkin verran tyttöjä seksuaalisiin asioihin” -väitteen kanssa. Yhtä huolestuttavaa on se, että 11 prosenttia kertoi uskovansa, että on totta, että naisen pukeutuessa paljastavasti, on hän edes osittain vastuussa ei-toivotusta seksistä. Yli neljänneksen mukaan oli myös vaikea kunnioittaa naista, joka pukeutui paljastavasti. Glamourin mukaan asenteet otettaessa huomioon ei ole kovin yllättävää, että yksi viidestä naisesta kertoi, että hänet on painostettu seksiin – tosin miehistä vain seitsemän prosenttia myönsi tehneensä niin. Tämän lisäksi 16 prosenttia tytöistä kertoi, että joku oli julkisesti jakanut noloja valokuvia heistä ja 11 prosenttia pojista myönsi syyllistyneensä sellaisten kuvien levittämiseen. Glamourin mukaan tulokset tekevät selväksi sen, että seksuaalisen väkivallan epidemia alkaa todella varhaisessa vaiheessa ja yksi ehdottoman tärkeä tapa taistella sitä vastaan on opettaa nuorille, että pakottaminen ei ole normaalia ja uhrit eivät ole edes osittain vastuussa kokemastaan. Our Watchin tutkimus toteutettiin haastattelemalla 604 ihmistä, jotka olivat iältään 12-20-vuotiaita. Voit lukea lisää tuloksista Our Watchin raportista täältä. Lähde: GlamourLUE MYÖS:
- Luulitko, että parhaat treffivuodet ovat jo takana? Tässä iässä treffailu muuttuu täysin
- Isoäiti reagoi lapsenlapseensa aivan eri tavalla kuin omaan aikuiseen lapseensa – syy on kiehtova
- Tällainen kipu jalassa on vakava varoitusmerkki – lääkäri kehottaa lähtemään heti päivystykseen
- Maustekaapin tuttu aarre auttaa pitämään painon kurissa
- Kutiseeko päänahka? Kokeile tätä ihotautilääkärin yllättävää neuvoa
- Tätä horoskooppimerkkisi todella kaipaa parisuhteelta – vastaus voi osua yllättävän lähelle
- Onko parisuhteenne kipinä sammunut? Nämä merkit voivat paljastaa karun totuuden
- Haluatko olla henkisesti vahvempi? Aloita näistä asioista
- Kodin yllättävä sähkösyöppö voi maksaa satoja euroja talvessa – tarkista tämä asetus ennen pakkasia
- Luteita voi saada muualtakin kuin hotellista – yksi helppo varotoimi voi säästää suurelta riesalta
- Jos miehen suusta lipsahtavat nämä sanat, tiedät hänen olevan rakastumassa sinuun
- Sanat, jotka jokainen parisuhteessa oleva mies haluaisi kuulla – mutta ei yksinkertaisesti kehtaa pyytää
- Paksusuolisyöpä voi oireilla yllättävän arkisesti – moni erehtyy pitämään näitä merkkejä vatsavaivoina
- Suosittuja lääkkeitä käyttävän kannattaa tarkkailla vointiaan – Euroopan lääkevirasto varoittaa vakavasta riskistä
- 14 vanhaa nimeä, joihin nykyvanhemmat ovat ihastuneet – osa oli pitkään todellisia harvinaisuuksia
- Tarkista kyntesi – tällainen muutos voi viitata maksan ongelmiin
- Sujauta laakerinlehti kengän sisään aamulla – syy saa ehkä sinutkin kokeilemaan
- Tämän peseminen pyykkikoneessa voi pahimmillaan rikkoa koko koneen
- Suosittu pesuväline voi tehdä saunassa pahaa jälkeä – jätä se suosiolla pois
- Naiset kertovat tunnistavansa huonon seksikumppanin jo kaukaa – tästä he sen päättelevät