Hellyyttävä video: Pieni koira kiikutti ylpeänä itseään isomman pehmolelun ulos kaupasta
Lucy-koira oli ensin valinnut haluamansa pehmolelun eikä malttanut odottaa, että saa sen itselleen.
Olemme aiemmin kertoneet koirasta, joka valitsee kaupassa itse omat herkkunsa ja maksaa ne sekä todellisesta moniosaajasta, joka muun muassa tanssii, joogaa, siivoaa ja on taiteellinenkin.
Näiden suloisten koirien joukkoon liittyy pieni Lucy, joka oli omistajiensa kanssa leluostoksilla Daytona Beachilla Floridassa. Ostosreissulla Lucy sai uuden pehmolelun, joka on pientä koiraa suurempi, mutta sen koko ei kuitenkaan estänyt Lucya kantamasta uutta leluaan ylpeänä ulos kaupasta autolle.
”Käymme leluostoksilla melko usein Lucyn kanssa. annamme sen valita haluamansa lelun… Lucy itse asiassa nousee alimmalle hyllylle (sinne hän yltää helposti) ja nuuskii ja etsii mielestään parasta lelua. Se nuuskii useita leluja ennen kuin tekee päätöksensä”, Lucyn kauppareissusta julkaistun videon kuvauksessa kerrotaan.
Haluamansa lelun löydettyään Lucy tarrautuu siihen kiinni ja on valmis lähtemään. Omistajat antavat sen kantaa lelun suussaan kassalle ja se koettaa olla kärsivällinen, kun myyjä tekee tehtäväänsä – aina se ei kuitenkaan onnistu, kuten artikkelin yllä oleva video osoittaa.
”Lucy seuraa jatkuvasti ja heti isännän annettua lelun sille takaisin, se ottaa sen ja on valmis suuntaamaan ulko-ovelle. Se tepastelee ulos ovesta kuin olisi suorittamassa tehtävää ja suuntaa suoraan autolle. Lucy rakastaa lelujaan ja viemme sen jatkossakin ostoksille”, videon kuvauksessa kerrotaan.
Leluostoksilla käyminen ei kuitenkaan ole ainoa asia, josta Lucy pitää. Videon kuvauksessa paljastetaan, että suloinen koira tykkää myös uimisesta ja uima-altaassa leikkimisestä pallon kanssa.
”Lucy on todella ainutlaatuinen pieni koira ja ei huomaa kokoaan. Se ajattelee olevansa yhtä iso kuin isot koirat ja tekee sen niille selväksi”, Lucya kuvaillaan.
Voit katsoa Lucyn leluostosreissusta julkaistun herttaisen videon artikkelin yltä.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 10 pientä arkista tekoa, joiden avulla mies pitää naisen tyytyväisenä
- 9 vinkkiä, joilla saat miehesi innostumaan yhteen muutosta
- Vältä nämä 5 pukeutumismokaa, kun tapaat ensi kertaa kumppanisi vanhemmat
- Nämä 9 merkkiä kertovat, että äitisi on toksinen
- 8 asiaa, joita ei kannata koskaan sanoa kumppanille
- Näistä merkeistä tunnistat, että mies on aviomiesmateriaalia
- 7 asiaa, joita anopin ei koskaan pitäisi tehdä
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Näin toksinen suhde vaikuttaa terveyteesi – 11 vakavaa oiretta
- 20 muutosta, jotka jokaisen 30 vuotta täyttäneen kannattaa tehdä elämässään
- Lempivärisi paljastaa enemmän rakkauselämästäsi kuin arvaatkaan
- Tämä piirre kolminkertaistaa riskin, että kumppanisi pettää sinua
- 20 upeaa kokemusta, jotka jokaisen naisen pitäisi kokea ainakin kerran elämässään
- Miksi naiset pettävät? Tässä kolme yleisintä syytä
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Tämä pieni juttu palauttaa naisten itsetunnon – kokeile itse tai yllätä puolisosi
- Haaveiletko lapsesta? 4 helppoa kotikonstia, jotka helpottavat raskaaksi tuloa
- Kumppanin uskottomuudesta voi olla sinulle yllättäen jopa hyötyä – näitä hyötyjä saat!
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne
- Onko parisuhteesi kestävällä pohjalla? Selvitä asia vastaamalla 15 kysymykseen