Harmittomalta vaikuttava siivoustapa voikin koitua suhteesi turmioksi
Jos asut kumppanisi kanssa saman katon alla, voi tällainen tapa aiheuttaa ongelmia.
Monissa parisuhteissa kotiaskareet jaetaan ja kumpikin tekee osansa. Toiset ovat kuitenkin tarkempia siitä, miten kotiaskareet pitäisi tehdä: jos kumppani ei osaa esimerkiksi tiskata tai pedata sänkyä toisen osapuolen mielestä oikealla tavalla, hän tekee ne perässä uudelleen.
Tämä siivoustapa voi vaikuttaa harmittomalta ja pieneltä, mutta se saattaakin Pure Wow’n mukaan jopa pilata parisuhteesi. Jos teet kaiken uudelleen kumppanisi perässä, voi kumppanisi kokea, ettet arvosta hänen apuaan tai hän voi ajatella, että sinusta hän ja hänen tapansa ovat alempiarvoisia tai huonoja.
Jos siivoustavoissa on eroja, täytyy parin tehdä kompromisseja asioissa ja siksi olisi hyvä tunnistaa, mistä asioista ei jousteta siisteyden suhteen ja missä asioissa voisi löysätä otetta. Pure Wow’n mukaan esimerkiksi suhteessa voidaan sopia, että hammastahnaa pitkin lavuaaria ei katsota hyvällä, mutta sillä ei ole niin väliä, miten t-paidat on viikattu kaappiin – kunhan ne laitetaan sinne kaappiin.
Parin siisteydestä tarkemman osapuolen on myös hyvä osata hieman joustaa pienempien asioiden kohdalla ja pitää mieli avoinna – maailma ei kaadu siihen, jos käsipyyhkeet on laskostettu mielestäsi väärällä tavalla.
Lähde: Pure Wow
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Odottamaton syy voi pysäyttää käsimatkatavarat turvatarkastuksessa – näin vältät viivästyksen
- Jos uni ei ota tullakseen, ota lusikallinen tätä herkkua
- Mitä naiset arvostavat miehissä? Tältä näyttää 20 ominaisuuden lista
- Helteellä kuuma suihku voi olla kylmää tehokkaampi viilentäjä
- Miksi lentotila on yhä pakollinen? Taustalla ei ole niinkään onnettomuusriski
- Mikä naisten välisessä seksissä viehättää? Naiset kertovat rehellisesti fantasioistaan
- Jokaisen pitäisi pyytää vierailtaan tätä yhtä palvelusta edes kerran vuodessa – itse et todennäköisesti huomaa samaa asiaa
- Moni syyttää hellettä, vaikka todellinen syy huonoihin yöuniin voi olla aivan toinen
- Kokeile tätä niksiä kainaloiden hikitahroihin – toimii kesät talvet
- 5 syytä, miksi punaviiniä pidetään muita alkoholijuomia terveellisempänä
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Jos nämä asiat toteutuvat suhteessanne, olet löytänyt sen oikean
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Kolesteroliarvot koholla? Näin saat arvot laskemaan jo muutamassa viikossa
- Tärkeä taito uhkaa jäädä nykyajan lapsilta oppimatta – tässä moni vanhempi tekee virheen
- Nämä 12 asiaa kertovat, oletko hyvä kumppani