Haluatko löytää kelvollisen kumppanin treffisivuilta? Käytä näitä kikkoja apuna

Näiden askelten avulla voit välttyä tapaamisilta, joista tulisi kauhukertomuksia ystävillesi jaettavaksi.
Erilaisten treffisivustojen ja -sovellusten yleistyessä uusiin ihmisiin tutustuminen on entistä helpompaa. Ihmissuhteiden muodostaminen ei kuitenkaan ole yhtä helppoa.
Alla on neljä vinkkiä, miten nettitreffailusi sujuu onnistuneemmin.
1. Ota yhteyttä keskiviikon, perjantain tai viikonlopun aikana
Virtualdatingassistants.com-sivuston keräämän tiedon mukaan kyseisinä päivinä vastauksen saaminen on noin 50 prosenttia suurempi.
2. Käytä esittelyviestissä sanoja, kuten ”sinä” ja ”tukea antava”
Vuonna 2012 tehty tutkimus väitti, että sosiaaliset ja ulospäin keskittyneet termit saavat enemmän vastauksia kuin itseen tai vapaa-aikaan liittyvät termit, kuten ”minä” tai ”elokuvat”.
3. Selvitä, miten kiinnostava henkilö kuluttaa aikaansa ja rahaansa
Agape Matchin perustajan Maria Avgitidisin mukaan samankaltaisuudet näissä asioissa ovat tärkeitä. Siksi kannattaakin esimerkiksi kysyä, mitä hän tekee vapaapäivinään ja mihin hän tykkää tuhlailla rahojaan.
4. Sovi ensimmäiset treffit 17-23 päivän päähän ensimmäisestä yhteydenotosta
Tämä aikaikkuna antaa sinulle optimaalisen ajan liehitellä kiinnostavaa henkilöä netissä ennen tapaamista, selvitti Journal of Computer-Mediated Communicationissa julkaistu tutkimus.
Lähde: Women’s Health
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?