Haistele näitä, jos olet alakuloinen – tulet huomaamaan suuren eron mielialassasi
Ihmiset ovat käyttäneet aromaterapiaa apuna jo vuosisatojen ajan.
Erilaisten tuoksujen avulla voi säädellä omaa mielialaa. Eräässä tutkimuksessa on selvitetty, voisiko siitä olla apua mielenterveyteen liittyviin ongelmiin, kuten masennukseen. Ennen tutkimuksen aloittamista tiedettiin jo, että heillä, jotka menettävät hajuaistinsa, on muita suurempi riski sairastua masennukseen.
Tutkimuksessa selvisi, että hajuista on apua masennukseen. Nyt voidaan myös kertoa, mistä hajuista on paljon apua masennuksen lievittämiseen. Tässä alla on sellaisia tuoksuja, joiden haistelu kannattaa, jos on masentunut tai muuten alakuloinen olo.
Nämä 4 tuoksua lieventävät masennusta:
Tutut tuoksut
Koska masentuneen ihmisen on todettu muistavan vähemmän elämässään tapahtuneita asioita, tutut tuoksut voivat tuoda niitä paremmin mieleen.
Laventeli
Tämän kasvin tuoksu parantaa masennusta ja ahdistunutta oloa. Sillä on myös tulehdusta estävä vaikutus ja siksi se voi myös auttaa säätelemään serotoniinitasoja.
Bergamotti
Tämän sitrushedelmän haistelu paransi tutkimukseen osallistuneiden mielialaa jo 15 minuutin haistelemisen aikana.
Kamomilla
Kamomillan haistelun on todettu vähentävän masennusta, ahdistusta ja stressiä varsinkin vanhemmilla ihmisillä.
Jos sinua masentaa, kokeile haistella näitä yllä olevia asioita, jos siitä olisi apua. Muista myös hakea ammattiapua, jos tilanne vaatii sen.
Lähde: Bestlife
LUE MYÖS
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 11 asiaa, joita mies ei saisi koskaan unohtaa tehdä seksin jälkeen
- Ärsyttävätkö pienet ja kutisevat näpyt ihossa? Näin helposti voit välttää ne
- Kannattaako yö- ja päivävoide ostaa erikseen – vai onko kyseessä vain markkinointikikka?
- 8 virhettä, joita moni nainen tekee hyvässäkin suhteessa – näin pääset niistä eroon
- Onko koolla väliä? Naiset antavat rehelliset neuvot miehille
- Laske luomesi! Jos oikean käsivarren määrä ylittää tämän rajan, ihosyöpäriski kasvaa selvästi
- Hiuspohja rauhoittui vasta, kun uskalsin luopua shampoosta – ratkaisu löytyi voidehyllyltä
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- 11 piirrettä miehissä, jotka saavat naisten sukat pyörimään ja posket punastumaan
- Ihminen viestii pahaa oloaan usein huomaamattaan – 11 lausetta, jotka voivat huutaa apua rivien välistä
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Tutkimusten mukaan tähän aikaan päivästä naisen seksihalut ovat huipussaan
- 11 piirrettä miehissä, jotka saavat naisten sukat pyörimään ja posket punastumaan
- Oletko itse syypää ryppyihisi? Nämä arkiset tavat vanhentavat ihoasi huomaamattasi
- Onko koolla väliä? Naiset antavat rehelliset neuvot miehille
- Horoskooppisi mukaan sinusta tulee tällainen vanhana – kuvaus osui nappiin ehkä liiankin hyvin
- Ihminen viestii pahaa oloaan usein huomaamattaan – 11 lausetta, jotka voivat huutaa apua rivien välistä
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- 8 merkkiä siitä, että mies on vain seksin perässä