”En tietenkään katso Game of Thronesia ilman sinua, kulta” – Tällaisia valkoisia valheita parit kertovat
Kuva: Fotolia
Saatat olla itse syyllistynyt samoihin tai ainakin samankaltaisiin omassa parisuhteessasi.
Moni mieltää valehtelun pahaksi asiaksi parisuhteessa, ja elämässä ylipäänsä, mutta valkoisia valheita päästää ainakin satunnaisesti jokainen. Osa niistä ovatkin viattomia ja hyvää tarkoittavia. Reddit-sivuston käyttäjät ja Huffington Postin lukijat kertoivat, minkälaisia valkoisia valheita he sanovat kumppaneilleen uudelleen ja uudelleen. Alla 10 poimintaa heidän vastauksistaan. 1. ”Mene vain ulos ja pidä hauskaa. Voin mielelläni jäädä kotiin lasten kanssa. Usein totta? Kyllä. Totta yhtä usein kuin olen sen sanonut? Ei.” 2. ”Mikä, tuo vanha rätti? Pffht, ostin sen tyyliin pari vuotta sitten.” 3. ”Voi kulta, tietenkin odotan uuden Game of Thrones -jakson kanssa siihen, että tulet kotiin.” 4. ”Ei minua haittaa, millä puolella sänkyä nukut. Nyt hän nukkuu MINUN puolellani.” 5. ”Vanhempani olivat naimisissa 43 vuotta ennen kuin äitini kuoli. Kun isäni syntymäpäivä koitti sitä seuranneena vuonna, molemmat siskoistani tekivät isällä kirsikkapiirakan, hänen suosikkinsa. Äiti teki hänelle sellaisen joka vuosi. Isä katsoi meitä jokaista ja hymyili. ’Rakastin äitiänne koko sydämestäni, mutta en koskaan kertonut hänelle, kuinka paljon vihaan kirsikkapiirakkaa.'” 6. ”Ei siitä (vaatteeesta) näy läpi.” 7. ”Vaimollani ja minulla on kolme lasta, kaksi poikaa ja tyttö. Esikoisen nimi on John. Vaimoni ei koskaan pidä saada tietää, että nimesin lapsemme Halo-pelistä tutun hahmon mukaan.” 8. ”Noin 35 vuotta sitten minun ja nykyisen aviomieheni piti mitata toisemme täyttämäämme lomaketta varten. Olemme yhtä pitkiä. Päätin antaa hänelle pienen egon noston ja lisäsin muutaman sentin hänen pituuteensa, jotta hän olisi minua pidempi. Tähän päivään asti hän uskoo, että se on hänen oikea pituutensa.” 9. ”Että rakastan Star Wars -elokuvia. Oikeasti rakastan Star Trekiä.” 10. ”Lapset eivät nukkuneet päiväunia, joten siksi mitään ei tapahtunut kotona. Todellisuudessa he nukkuivat, olin vain Facebookissa koko sen ajan.” Lue lisää paljastuksia täältä. Lähde: Huffington PostLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää