Empatiakykyä esiintyy kolmessa eri muodossa – Minkä niistä koet eniten omaksesi?

Empatia on sitä, että pystytään asettumaan toisen henkilön asemaan, jolloin ymmärretään hänen tunteitaan ja näkökulmiaan.

Purewow -sivuston mukaan empatiakykyä esiintyy kolmella eri tavalla. Jos et osaa vielä määritellä, että millä tavalla itse osoitat empaattisuutta, katso tästä alempaa mihin näistä kolmesta tyypistä voisit kuulua. Vaikka jokainen kokee tämän vähän eri tavalla, on tunnistettu kolme päätyyppiä, joihin yhteen voisit sinäkin ehkä kuulua.

1. Fyysinen empatia

Kykenet hyvin mukautumaan muiden ihmisten fyysisiin oireisiin ja sinulla on taipumus absorboida niitä omaan kehoosi. Voit myös saada virtaa jonkun hyvinvoinnista. Mutta jos esimerkiksi joku ystäväsi valittaa vatsakipuista, saatat alkaa tuntea samanlaista kipua omassa kehossasi.

2. Tunne-empatia

Keräät sienen lailla itseesi muiden ihmisten tunteita. Hyvä esimerkki on sellainen, jossa katsot komedialeffaa masentuneen ystävän vieressä. Vaikka leffa on komedia, tunnet sen katsomisen jälkeen itsesi masentuneeksi, kuten leffaseurasi.

3. Intuitiivinen empatia

Tämä empatia voi tarkoittaa jopa telepaattisia kykyjä sekä muita poikkeuksellisia kykyjä ymmärtää muiden ja jopa kasvien ja eläinten kommunikointia. Tämä empatiakyky voidaan jakaa moneen alamuotoon, joita ovat esimerkiksi:

  • Telepaattinen empatia, joka tarkoittaa intuitiivisen tiedon saamista muista.
  • Prekognitiivinen empatia, joka tarkoittaa tulevaisuuden ennakointia hereillä tai unessa ollessa.
  • Uniempatia tarkoittaa sitä, että voi saada unista intuitiivista tietoa, joka auttaa muita ja ohjaa heitä omassa elämässään.
  • Kasviempatia, jossa voidaan tuntea kasvien tarpeet ja olla yhteydessä niiden olemukseen.
  • Maaempatiassa kyetään mukautua planeettamme, aurinkokuntamme ja sään muutoksiin.
  • Eläinempatia, jossa kyetään kommunikoimaan eläinten kanssa.

Tuntuuko sinusta, että kuulut johonkin näistä kolmesta tyypistä? Ehkä tunnistaminen auttaa sinua ymmärtämään itseäsi vieläkin paremmin sekä varsinkin muita ihmisiä.

Lähde: Purewow


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.