Eivätkö lapsesi pidä vihanneksista? – asiaan voi tehdä helposti muutoksen
Monien perheiden ruokapöydissä käydään keskusteluja siitä, kuinka esimerkiksi ruusukaali on pahaa ja lautasella pitäisi olla vain ranskalaisia ja nakkeja.
Lasten ja tietysti kaikkien muidenkin olisi syytä syödä vihanneksia. Monet lapset eivät kuitenkaan vaikuta pitävän vihanneksista, mutta siihen voi tehdä muutoksen. Se on oikeastaan aika helppoa. Jos haluat, että lapsesi alkaisivat syömään vihanneksia, noudata hyviä ohjeita ja heille alkavat vihannekset maistumaan.
Nämä keinot saavat lapsesi syömään enemmän vihanneksia ja yleensäkin syömään niitä
Kannattaa ensinnäkin pysyä rauhallisena, vaikka vihannekset eivät katoaisi lasten lautasilta. Muista, että varsinkin pienille lapsille maut tulevat uutena ja niihin pitää ensin tottua, jotta ne maistuisivat. Älä tee maistelusta negatiivista sillä, että olet vihainen, jos niitä ei syödä tarpeeksi.
Tee maistelusta sen sijaan mukavaa. Vihannekset voi asetella lautaselle hauskoilla tavoilla. Tee niistä vaikkapa kasvot tai jokin muu lasta huvittava muoto.
Voit myös soseuttaa vihannekset ja piilottaa niitä ruokiin. Kastikkeisiin voi myös raastaa vihanneksia, jolloin ne vähän kuin katoavat sinne näkyvistä. Sekin voi toimia, että sen sijaan että kasviksia pitäisi syödä, niitä voisi juoda. Soseuta esimerkiksi smoothien sekaan keitettyä porkkanaa.
Monet vanhemmat tekevät myös sen virheen, että he laittavat lasten lautaselle liikaa vihanneksia. Silloin on varmaa, että niitä tulee jäämään lautaselle. Lapselle tulee parempi mieli, jos hän saa syötyä kaiken, joten liian suuri määrä lautasella on silloin virhe.
Lähde: Antenne Bayern
LUE MYÖS:
- Tässäkö meikkaajan pelastava enkeli? Korjaa rikkoutuneet puuterit, poskipunat ja luomivärit
- Nämä 7 lausetta paljastavat, että toinen kokee sinut uhkana
- Huonosti tunnettu oire voi haitata työntekoa rajusti – näissä töissä ongelma korostuu
- Liikenneturva muutti suositusta lapsen matkustamisesta selkä menosuuntaan – tarkista uusi linjaus
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Nyt 80- ja 90-luvuilla kasvaneet ymmärtävät vanhempiaan – nämä 7 asiaa alkavat todella ärsyttää
- Miten noin 1 500 euron kuukausituloista voi saada lähes kymppitonnin säästöön? Ota oppia näistä keinoista
- Oletko joskus ottanut kaapista puhtaan paidan ja ihmetellyt, miksi se haisee tunkkaiselta?
- Älä aloita siivousta imuroimalla, vaikka se tuntuisi luontevalta
- Olitpa kuinka fiksu tahansa, nämä tavat saavat sinut näyttämään idiootilta
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- 11 merkkiä siitä, ettei miehesi ole enää yhtä kiinnostunut sinusta kuin ennen
- 5 asiaa, jotka yhdistävät pareja, jotka pysyvät yhdessä vaikeinakin aikoina
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Terapeutit varoittavat 8 lauseesta, jotka myrkyttävät suhdetta huomaamatta
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen