Bäkkärit ovat täällä taas! Backstreet Boys julkaisi uuden singlen ja videon – tsekkaa rakastetun poikabändin nykykunto
90-luvulla suursuosioon noussut poikabändi julkaisi uutta materiaalia ensimmäisen kerran noin viiteen vuoteen.
Nick Carter, Brian Littrell, Howie Dorough, Kevin Richardson ja A.J. McLean ovat täällä taas uuden materiaalin kera, kun Backstreet Boysin tuore Don’t Go Breaking My Heart -single julkaistiin tällä viikolla. Uusi biisi on ensimmäinen julkaisu sitten vuonna 2013 ilmestyneen In a World Like This -levyn jälkeen.
Bäkkärit kiusoittelivat fanejaan pitkin viikkoa uudella julkaisulla ennen kuin sinkku näki päivänvalon. Biisi sai heti myös rinnalleen videon, joka varmasti tuo muistoja mieleen 25 vuotta sitten perustetun bändin pitkäaikaisille faneille tanssikohtauksillaan.
”Haluan luoda uusia muistoja. Olemme laulaneet samoja kappaleita lähes 25 vuotta”, Littrell kertoi vasta PEOPLE-lehdelle.
”Kyse ei ole siitä, etteikö meitä innostaisi laulaa vanhoja hittejä, mutta haluamme myös kasvaa. Emme halua olla jumissa siinä, mitä oli. Haluamme jatkaa kasvua faniemme kanssa”, hän jatkoi.
Fanit tuntuvat ottaneen uuden sinkkubiisin ilolla vastaan. Esimerkiksi Facebookissa jaetun maistiaisen kommenteissa on innostuneita reaktioita, kuten:
”Hyvänen aika! Tämä on niin uskomatonta ja epätodellista. Tämä on yksi parhaista comeback-kappaleista koskaan ja minulle tämä on paras kaikista. Siksi sanon tätä isoksi comebackiksi.”
”Olisipa joku kuvannut minun reaktioni, kun kuuntelin tätä kappaleta. Itken ja tärisen. Kiitos pojat! Ette särkeneet sydäntäni! Rakastan uutta biisiä enkä malta odottaa uutta levyä!”
”Toinen kuuma sinkku! Rakastan kaikkea videosta tanssiliikkeisiin ja kappaleeseen sekä sanoihin! Olen jo koukussa.”
”Olenko ainoa, joka saa kunnon 90-luvun viboja tästä? Katson ja kuuntelen tätä ja saan flashbackeja As Long As You Love Mesta ja Quit Playing Gamesista päivitettynä versiona.”
”Tämän takia oletty ykkösiä ja olette olleet sitä pitkään! Olette aito juttu ja pystytte muuttamaan soundianne siihen, mistä ihmiset pitävät siinä hetkessä ja silti pysymään aitoja sinne, mitä olette bändinä! Olen ollut fani vuodesta 1995 lähtien ja te ette koskaan petä! Kiitos kaikista vuosista ihania muistoja ja musiikkia.”
”Homma hanskassa edelleen! Jos totta puhutaan, niin ainahan se on ollut, mutta nyt todella murskasitte tällä uudella biisillä!”
”Nämä tyypit osaavat edelleen tanssia! Rakastan tätä! Kuka olisi uskonut, kun minusta tuli 12-vuotiaana BSB-fani, että olisin edelleen fani 31-vuotiaana ja kuuntelisin heidän uutta musiikkia? Parasta!”
Miltä uusi Bäkkärit-biisi sitten kuulostaa? Voit selvittää sen katsomalla Don’t Go Breaking My Heart -videon artikkelin yltä.
Lähde: PEOPLE

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta