Älä sivuuta näitä varoitusmerkkejä kosintaan liittyen – asiantuntijat nostivat esiin 5 merkittävää seikkaa
Kosinta on merkittävä askel parisuhteessa.
Usein kosinta on toivottu teko ja se kertoo halusta sitoutua kumppaniinsa loppuelämäksi. Aina kosinta ei kuitenkaan lupaa hyvää, vaan sen aikana voi ilmetä huolestuttavia varoitusmerkkejä suhteen tulevaisuuden kannalta.
Koska kosinnan aikana voi olla käynnissä suuri tunnemyrsky, ei räikeimpiäkään merkkejä aina itse huomaa – ellei tiedä, mitä pitää silmällä. Tästä syystä Metro kysyi kahdelta parisuhdeasiantuntijalta neuvoa asioista, joita ei kosintaan liittyen pitäisi koskaan sivuuttaa, ja suomensimme ne alle.
Kosinta on ajattelematon
Monilla ihmisillä on mielessään unelmiensa kosinta. Jotkut haluavat sen olevan esimerkiksi näyttävä, julkinen hetki ja toiset taas haluavat yksityisen ja tunteellisen. Kosijalla pitäisi olla käsitys siitä, millaisen kosinnan hänen kumppaninsa haluaa. Jos kosinta ei sovi kumppanille, on se parisuhdeasiantuntija Jessica Aldersonin mukaan yksi suurimmista varoitusmerkeistä.
”Jos ole selvästi introvertti, joka ei pidä urheilusta, olisi se varoitusmerkki, jos kumppanisi kosisi sinua ilmoituksella kesken jääkiekko-ottelun”, Alderson sanoi Metrolle.
”Kun jotain tällaista tapahtuu, se osoittaa, ettei kosija ole ottanut huomioon kumppaninsa luonnetta, tarpeita ja mieltymyksiä. Se on iso varoitusmerkki, koska se tarkoittaa, että kosija saattaa toimia samoin myös suhteen muilla osa-alueilla”, hän jatkoi.
Aldersonin mukaan vaikka kosinnan ei tarvitse olla mahtaileva, on tärkeää, että kosija haluaa tehdä – ja tekeekin – siitä erityisen kumppanilleen.
Kosinta johtuu ulkoisesta paineesta
Paineen takia tapahtuneet kosinnat ovat Metron mukaan ihan oikea asia. Parisuhdeasiantuntija Stina Sandersin mukaan jos kumppanisi on kosinut sinua esimerkiksi vain siksi, koska kaikki hänen ystävänsä ovat menossa/menneet naimisiin tai koska hänen äitinsä kaipaa lapsenlapsia, on tämä varoitusmerkki.
”Painekosinnat yleensä päättyvät kyyneliin, koska kosija ei tee sitä omasta halustaan ja todennäköisesti hän tuntee katkeruutta kumppaniaan kohtaan ajan mittaan”, Sanders totesi.
”Suostu kosintaan vain silloin, jos todella uskot kumppanisi haluavan mennä kihloihin – ei siksi, koska joku kehotti häntä kosimaan”, hän lisäsi.
Kosinta sopii hänen ’suunnitelmaansa’
Painetta kosintaan voi tulla myös kosijalta itseltään. Jos hänellä on ollut suunnitelmana päästä unelmatyöhönsä vaikkapa 23-vuotiaana, mennä kihloihin 25-vuotiaana, naimisiin vuotta myöhemmin ja lapsia vuosi sen jälkeen, miten voit olla varma, että hän on todella suhteessa sinun takiasi?
”Kosinnan pitäisi aina lähteä halusta viettää loppuelämä jonkun kanssa”, Alderson muistutti.
”Olen nähnyt monien kosivan, koska heistä tuntuu, että se on ’oikein’ siinä vaiheessa elämäänsä”, hän kertoi Metrolle.
”Sinun ei koskaan pitäisi kosia, koska haluat sen sopivan suunnitelmaasi. Loppujen lopuksi avioliitto on emotionaalinen päätös ja et voi aina kontrolloida tällaisten asioide ajoitusta. Sinun on oltava mukautuva”, Alderson totesi.
Sormus on aivan vääränlainen
Jos kosija valitsee sormuksen ja yllättää sillä kumppaninsa, on se eräänlainen testi. Sormuksen valintakin voi olla iso varoitusmerkki, eikä kyse suinkaan ole sormuksen kivien koosta tai sen arvosta, vaan sormuksen tyylistä.
”Esimerkiksi jos vihaat vaaleanpunaista, mutta kumppanisi kosii sinua sormuksella, jossa on vaaleanpunainen kivi, kertoo se siitä, ettei kumppanisi ole juuri miettinyt sinua, kun on ostanut sormuksen”, Sanders sanoi.
”Menisin jopa niin pitkälle, että alkaisin kyseenalaistaa, onko kumppanisi ajatellut sinua ollenkaan”, hän täräytti.
Hän kieltäytyy, koska sormus ei ole tarpeeksi kallis
Tämä varoitusmerkki ei ole kosittavaa varten, vaan kosijaa. Aldersonin mukaan on aivan tavallista ja hyväksyttävää, että kosittavalla on mieltymyksensä sormuksen tyylin, muodon ja värin suhteen. Jos kumppani kuitenkin sanoo kosijalle ei, koska sormus ei ole tarpeeksi kallis, pitäisi varoituskellojen soida.
Alderson näkee tämän jopa yhtenä isoimmista kosintaan liittyvistä varoitusmerkeistä. Hänen mukaansa se osoittaa, että hän miettii enemmän statusta ja materiaa kuin parisuhdettanne.
”Molempien osalta keskiössä pitäisi olla heidän välillään oleva rakkaus ja heidän yhteinen tulevaisuus – ei halu esitellä valtavaa timanttisormusta kaikille”, Alderson päätti.
Lähde: Metro
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää