Älä koskaan sano näitä 5 asiaa, jos riitelet kumppanisi kanssa
Joitain asioita ei saa sanoa, vaikka riita olisi kuinka paha.
Jokaisessa parisuhteessa riidellään, se on aivan selvää. Riitely tekee parisuhteelle jopa hyvää, sillä tunteiden patoaminen ja konfliktien välttäminen ei ole suhteen kannalta hyvä asia.
Riitelyä on kuitenkin monenlaista. Riitely voi olla rakentavaa ja kunnioittavaa, mutta myös loukkaavaa, aggressiivista ja manipuloivaa.
Riidan aikana kiihtyy helposti, ja joskus tekisi mieli sanoa pahasti ja tarkoituksella loukata toista. Sanottuja asioita ei kuitenkaan saa takaisin, ja riita voi sitä paitsi eskaloitua, jos sanot tiettyjä asioita.
Vaikka riita olisi kuinka paha, älä koskaan sano seuraavia asioita sen aikana.
- Sinä vain ylireagoit
Vaikka jokin asia ei sinusta tuntuisi niin isolta asialta, kuin se kumppanistasi tuntuu, on kuitenkin tärkeää, että pystyt katsomaan asiaa kumppanisi näkökulmasta ja näyttämään, että otat hänen ajatuksensa ja tunteensa vakavasti. Riita luultavasti eskaloituu paljon pahemmaksi, jos väität, että kumppanisi vain ylireagoi tai käsket häntä rauhoittumaan. - Sinä olet %#!&%
Vaikka tunteet riidan aikana kuumenisivatkin, on tärkeää, ettet sen aikana kiroilisi tai haukkuisi kumppaniasi. Pyri aina keskittymään itse asiaan, älä mene henkilökohtaisuuksiin. Jos sinusta tuntuu, ettet pysty hillitsemään itseäsi, ottakaa pieni aikalisä, rauhoittukaa ja jatkakaa sitten. - En koskaan ole sanonut noin
Älä ikinä manipuloi kumppaniasi ja pyri vähättelemään hänen tunteitaan. Jos pyrit tekemään kumppanillesi sellaisen olon, kuin hän olisi vain kuvitellut kaiken päässään, et tee suhteellenne palvelusta. - ”Sinä et koskaan…” tai ”sinä aina…”
Jos liioittelet paljon, kun syytät kumppaniasi jostain, saat hänet todennäköisesti vain suuttumaan ja asetat hänet puolustuskannalle. Joudut itsekin varmaan myöntämään, että ”aina” ja ”ei koskaan” tutkin pitävät paikkaansa. - Meidän kannattaisi vain erota
Ellet todella tarkoita sitä, älä heittele tätä lausetta ilmaan huviksesi. Se antaa kumppanillesi kuvan, että suhteenne ei ole kovin vakavalla pohjalla, eikä hän voi luottaa sinuun.
Vaikka riidan aikana kuinka raivostuttaisi, älä silti sano kumppanillesi edellä mainittuja asioita.
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Best Life
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 6 syytä, miksi nainen teeskentelee orgasmin – harva puhuu tästä
- Näillä nikseillä kotisi tuoksuu aina hyvältä – 5 toimivaa vinkkiä
- Ahdistaako maailmantilanne? Näillä keinoilla luot turvaa itsellesi ja läheisillesi
- Nämä teot saavat miehen sydämen sulamaan – kokeile ja tee vaikutus
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?