Älä kättele yli kolmea sekuntia – laukaisee ahdistusta ja pilaa ihmissuhteita, väittävät tutkijat

Jos sinulla on tapana kätellä ihmisiä monta sekuntia, voi olla aika tehdä muutos tapoihin.
Tutkimus on selvittänyt, että yli kolme sekuntia kestävä kättely voi laukaista ahdistusta ja vahingoittaa ihmissuhteita. Dundeen yliopiston tutkijat uskovat, että pitkittnyt kättely voi tehdä ihmisestä vähemmän pidetyn, kertoo Daily Mail.
Tutkimusta varten 36 ihmistä olivat käteltävänä erilaisien kestojen ajan, mutta heille ei kerrottu, että kättely oli merkityksellinen. Pidemmän kättelyn saaneet vaikuttivat vähemmän onnellisilta, nauroivat vähemmän kuin aiemmassa keskustelussa sekä osoittivat merkkejä ahdistuksesta koskettelemalla tai hieromalla käsiään.
Daily Mailin mukaan tutkimuksessa ilmeni, että liian pitkä kättely rikkoo sosiaalista koodia. Tämä taas voi tehdä jostakusta vähemmän pidetyn omassa elämässään tai saada hänet pärjäämään huonommin bisnestapaamisessa.
Tutkimusta johtanut tohtori Emese Nagy totesi, että löydökset korostavat oikeanlaisen esittäytymisen tärkeyttä.
”Kättely on erityisen tärkeä tapa tervehtiä ja sillä voi olla pitkäkestoinen vaikutus muodostamiimme ihmissuhteisiin”, Nagy sanoi.
”On todisteita, jotka antavat ymmärtää monien tapojen, kuten halausten, sopivan noin kolmen sekunnin kestoon ja tämä tutkimus on vahvistanut, että kätteleminen, joka kestää tämän aikaikkunan verran, tuntuu luonnollisemmalta heistä, jotka ovat siinä osallisena”, hän jatkoi.
Nagyn mukaan kättely pidemmän aikaa voi vaikuttaa lämpimätä eleeltä pinnallisesti, mutta tutkimuksessa ilmeni, että se vaikutti vastaanottajan käytökseen negatiivisesti jopa sen jälkeen, kun kättely oli ohi. Voit tutustua tutkimukseen lisää Perceptual And Motor Skills -journalissa täällä.
Lähde: Daily Mail
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- 10 kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lapsiasi – vältä näitä virheitä