Nämä 8 keinoa valmistavat sinut kellojen siirtoon – älä turhaan kärsi
Kellojen siirto tunnilla eteenpäin on taas pian edessä.
Vaikka kyseessä on vain yksi tunti, voi se saada aikaan sen, että aamulla on vaikea nousta ylös ja energiaa ei meinaa riittää koko päiväksi. Tuollaiseen voi kuitenkin valmistautua etukäteen, jolloin kellojen siirrosta ei aiheudu kärsimystä aivoille eikä keholle.
Valmistaudu kellojen siirtoon näillä kahdeksalla tavalla
1. Mene aikaisin nukkumaan
Kun menet lauantaina normaalia aikaisemmin nukkumaan, eivät seuraavien aamujen herätykset tunnu ehkä niin pahoilta. Syö iltapalakin tuntia aiemmin.
2. Aseta kello herättämään puolta tuntia aiemmin
Vaikka lauantaina monilla ei kellon tarvitse herättää, se silti kannattaisi. Jos laitat kellon herättämään puoli tuntia aiemmin kuin yleensä, olet varmasti väsynyt illalla jo aiemmin kuin ennen. Silloin nukahdat illalla helpommin.
3. Syö illalla ruokaa, joka tekee väsyneeksi.
Joidenkin ruokien syöminen tekee väsyneeksi. Sellaisissa ruuissa on tryptofaania, joka on melatoniinin eli unihormonin esiastetta. Kun syöt niitä, saat helpommin unta uuden ajan mukaisesti.
4. Kokeile muita keinoja, joilla saada itsesi illalla uniseksi
On monia muitakin keinoja tulla illalla uniseksi kuin syödä sopivaa ravintoa. Kuuntele esimerkiksi rauhoittavaa musiikkia, jotta nukahtaisit jo vähän aiemmin kuin ennen.
5. Älä juo alkoholia, jotta nukahtaisit.
Vaikka alkoholi voi auttaa rentoutumaan ja saamaan nopeammin nukahtamaan, se häiritsee REM-unta. Silloin uni ei ole tarpeeksi laadukasta. Älä juo alkoholia varsinkaan nyt lauantai-iltana, kun seuraavana aamuna kelloja on siirretty.
6. Ota päiväunet.
Voit ottaa päivällä unet, jos kellojensiirto on aiheuttanut sinulle univajetta. Älä kuitenkaan nuku liian pitkiä päiväunia, jotta ne eivät pilaa unirytmiäsi vieläkin pahemmin kuin kellojensiirto.
7. Juo vihreää teetä
Kahvin sijaan kannattaa juoda vihreää teetä, joka sisältää puolet vähemmän kofeiinia kuin kahvi ja joka rentouttaa ja poistaa ahdistusta. Kofeiiniin poistuminen kehosta voi kestää jopa kuusi tuntia, joten sitä ei kannata juoda lähelläkään nukkumaanmenoaikaa. Muista tämä myös ensi viikonloppuna.
8. Ulkoile
Auringonvalon saaminen on luonnollinen keino auttaa heräämään ja saamaan energiaa. Mene heti aamusta käymään ulkona, jos sinua väsyttää aamulla esimerkiksi sen takia, että et ole saanut kellojen siirron takia tarpeeksi pitkiä yöunia. Voit toki aloittaa tämän tavan jo ennen kellojen siirtoa.
Toivottavasti vuorokausirytmisi ei häiriinny kovin pahasti tulevan kellojen siirron takia.
Lähde: Countryliving
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos