9 syytä miksi jo lukioikäisenä alkanut rakkaus on hyvä merkki avioliitolle
Kun suhde on alkanut jo murrosiässä ja johtanut lopulta avioliiton solmimiseen, on se monilla tavoilla erilainen kuin vasta aikuisena alkanut suhde.
Kun aviopari on kulkenut yhdessä jo lukioikäisestä lähtien, he ovat ehtineet kokea monenlaista. Sellainen suhdekin kokee tietysti välillä ongelmia. Mutta on monta hyvää asiaa, joista vain nuorena yhteen liittyneet parit voivat tietää. Ne sisältävät monenlaista historiaa, sitoutumista ja naurua. Tässä alla on yhdeksän syytä, miksi sellainen avioliitto on juuri erittäin hyvä.
1. He tietävät mitä toisen jokainen ilme oikeasti tarkoittaa.
2. Heillä on pitkä yhteinen historia eli todella vahva yhteydentunne.
3. He ovat päässeet tekemään kaikki tärkeät päätökset yhdessä.
4. He ovat oppineet seksiasiat toisiltaan.
5. He ovat nähneet toistensa kasvavan ja muuttuvan.
6. He ovat asuneet yhdessä ehkä jo kauemmin kuin omien vanhempiensa kanssa.
7. He osaavat tuoda toisensa takaisin todellisuuteen.
8. He olivat itse oikeassa, vaikka muut sanoivat, että noin nuorena tapaavien suhde ei kestä.
9. Heillä on aina ollut kumppani tukemassa, kun aikuisuus on tuonut eteen esteitä.
Tällaisilla aviopareilla tuntuu olevan helpompi elämä kuin monilla muilla, kun on aina ollut tuki siinä vieressä.
Lähde: Yourtango
LUE MYÖS:
- Paino nousee talvella helpommin – sen vuoksi vältä näitä sudenkuoppia
- Ota oppia ja heittäydy – 17 roolileikkiä piristämään parisuhdetta
- Rahan lainaaminen ystävälle voi tulla kalliiksi – eikä vain rahallisesti
- Nainen paljastaa, miten hän sai kurvikkaamman vartalon ilman kuntosalia
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä oireita lapsella ei pidä jäädä seurailemaan – happomyrkytys johtaa hoitamattomana kuolemaan