8 klassista kaunotarta menneiltä vuosikymmeniltä, joita ihailemme yhä
Vaikka ajat ja kauneusihanteet muuttuvat, jotkut asiat pysyvät ennallaan – idolimme klassisen kauneuden saralla.
Maailma muuttuu ja niin muuttuvat myös käsityksemme ja ajatuksemme siitä, mitä pidämme tavoiteltavana ja ihanteellisena. Vaikka tämän päivän kuumimmissa muotikuvauksissa ja lehtien kansissa ei juuri näekään kurvikkaita naisia permanenteilla varustettuina, eivät vanhan ajan kauneusihanteet ole täysin aikaansa eläneitä – päinvastoin. Vuosien saatossa olemme löytäneet lukuisten naistähtien joukosta suosikkejamme, joita ihailemme niin elegantin tyylin kuin klassisen kauneudenkin vuoksi. Toiset ihailemistamme naisista omaavat puolestaan hyvin voimakkaan auktoritäätin ja toiset ovat syntyneet vahvan karisman saattelemina tähän maailmaan. Olivatpa syyt ihailuun mitkä tahansa, idolimme pysyvät monesti myös samoina päivästä ja vuodesta toiseen. Nämä upeat klassiset kaunottaret muistamme vanhoilta ajoilta, lähinnä 50- ja 60-luvuilta, ja ihailemme heitä yhä 2000-luvulla:1. Jane Fonda
2. Brigitte Bardot
3. Lesley Lawson aka Twiggy
4. Audrey Hepburn
5. Marilyn Monroe
6. Grace Kelly
7. Elizabeth Taylor
8. Greta Garbo
Mitä muita klassisia kaunottaria sinä muistat menneiltä vuosilta? Jaa kommenteissa!LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa