Olitpa parikymppinen, seitsemänkymppinen, jotain siltä väliltä tai sen yli, ei ikä ole este nautinnolliselle seksielämälle.

Tätä mieltä on seksiasiantuntija Stella Ralfini, kertoo The Sun. 74-vuotias Ralfini myös uskoo, että kaikkien naisten pitäisi saada orgasmi päivittäin, sillä se on hänen mukaansa nuorekkaan olon ja ulkonäön salaisuus.

Nautinnollinen seksielämä ei ole kiinni vain seksikertojen määrästä tai orgasmeista. Kokeneen seksiasiantuntijan neuvoilla voit pitää huolta seksielämästäsi elämäsi jokaisen vuosikymmen aikana tavalla, joka sinun mieltymyksiisi parhaiten sopii.

Ralfini antoi neuvojaan The Sunille eri ikävuosikymmeniä silmällä pitäen ja suomensimme hänen neuvonsa alle.

Parikymppisenä

”Nämä ovat vuodet, jolloin meillä on kauniit vartalot, mutta olemme niin huolissaan epätäydellisyyksistä, että ahdistumme vartalomme esittelystä”, Ralfini sanoo.

20-29-vuotiaana ollessa aika on otollinen seksuaaliseen tutkiskeluun ja kokeiluun. Ralfini neuvoo olemaan avoin asioista, jotka saavat sinut syttymään tai toimivat päinvastoin, sekä näyttämään kumppaneillesi, miten he voivat auttaa sinua saamaan aidon orgasmin.

The Sunin mukaan Family Planning Associationin tutkimus osoitti, että 80 prosenttia naisista ei saa orgasmia pelkästään yhdynnässä. Älä siis arastele ohjeiden antamista kumppanillesi siitä, mistä pidät ja et pidä.

”Käytä parhaita vuosiasi löytääksesi itsesi ja älä jää kiinni seuraajaseksiin, jossa teeskentelet tyydyttääksesi miehesi”, Ralfini suosittelee.

Ralfini suosittelee myös tekemään niin sanotun bucket listin seksiin liittyen, eli listaamaan asioita, jotka haluat seksin saralla kokea elämäsi aikana. Kun toteutat niistä jonkun, voit viivata sen yli listalta.

”Ole rohkea ja uskalias ja ota kaikki irti näistä villeistä vuosista”, Ralfini kannustaa.

Kolmekymppisenä

The Sunin mukaan tutkimus on osoittanut, että tämän ikävuosikymmenen aikana seksielämä voi kärsiä eniten. Elämästä tulee hieman monimutkaisempaa, koska 30-39-vuotiaana monet asettuvat aloilleen yhden kumppanin kanssa ja saattavat perustaa myös perheen.

”Ihmisten prioriteetit muuttuvat ja sinulla ei välttämättä ole enää samaa vapautta kuin parikymppisenä – mutta voit silti omata mainion seksielämän”, Ralfini muistuttaa.

Yleinen ongelma tässä iässä on erilaiset seksihalut kumppanin kanssa ja toinen saattaa kokea, ettei seksiä ole hänen makuunsa tarpeeksi. Voi olla vaikea tuntea olonsa seksikkääksi, kun on stressaantunut vanhempi, mutta itseään ei pidä hukata.

”Voit yhä pitää intohimon liekit elossa muistamalla säännöllisen kumppanin koskettamisen merkityksen ja kokeilla toisenlaisia nautinnonmuotoja, kun yhdyntä ei kiinnosta”, Ralfini neuvoo.

Ralfinin mukaan kannattaa ottaa seksielämässä tapahtunut muutos avosylin vastaan eikä kaivata suhteen alkuaikojen kuumaa menoa. Kannattaa myös antaa mahdollisuus siihen, että aikatauluttaa seksin.

”Tällä tavoin suhteen osapuolet tietävät, että on jotain, mitä odottaa – hieman aikuisten hauskuutta joka viikko, minkä aikana ette puhu töistä, laskuista tai lapsista”, Ralfini kertoo.

Jos teillä on lapsia, pyytäkää heidän isovanhempia tai vaikkapa kummeja lastenvahdiksi, jotta saatte kahdenkeskistä aikaa ja nauttikaa toisistanne. Ralfinin mukaan nämä ikävuodet ovat myös mainiot tantraan tutustumista ajatellen.

Nelikymppisenä

Tämän ikävuosikymmenen aikana alat todella olla menestynyt: toivottavasti taloustilanteesi on vakaa ja olet hyvässä tilanteessa urallasi. Jos teillä on lapsia, ovat he jo sen verran isompia ja vähemmän riippuvaisia vanhemmistaan, että voitte hemmotella itseänne tuhmalla vanhempien viikonloppureissulla.

”Henkilökohtaisesti rakastin nelikymppisvuosiani. Silloin todella löysin sen, mitä rakastan tehdä sängyssä ja minulla oli itsevarmuutta pyytää sitä”, Ralfini kertoo.

Ralfinin mukaan nelikymppisenä kroppasi ei välttämättä enää liiku samalla tavalla kuin parikymppisenä, mutta jos otat terveytesi vakavasti, voit olla yhtä hyvässä kunnossa – tai jopa paremmassa.

”Tutkimus osoittaa, että kuntoilevilla on korkeampi seksivietti kuin heillä, jotka eivät kuntoile. Pidä siis huolta, että kuntoilet säännöllisesti saadaksesi liikkeelle endorfiinit, jotka auttavat tehostamaan aivojen hyvän olon välittäjäaineita, jotka kannustavat tervettä seksuaalista halua”, Ralfini selittää.

Kokenut seksiasiantuntija neuvoo pitämään lantionpohjan kunnossa harjoittamalla sitä päivittäin, mikä johtaa myös parempaan seksiin.

”Kuvittele istuvasi marmorikuulalla ja tiukenna lantionpohjan lihaksia kuin olisit nostamassa kuulaa ylös. Pidä jännitys kolme sekuntia ja sitten vapauta kolmeksi sekunniksi”, Ralfini neuvoo.

50-vuotiaasta eteenpäin

Vaihdevuodet eivät tarkoita sitä, että seksielämäsi loppuisi siihen. Estrogeenitasojen lasku voi johtaa siihen, että seksihalut ovat alhaisemmat ja moni kokee myös emättimen kuivuutta (hae tarvittaessa apua lääkäriltä/gynekologilta).

Miehillä alhaiset testosteronitasot yleensä johtavat seksihalujen laskuun, joten tämä voi olla kiusallinen aikakausi myös muille kuin naisille.

”Nyt tieto tantraseksistä on hyödyllistä, koska tästä ongelmasta pitäisi keskustella, jotta kumpikaan osapuoli ei tunne syyllisyyttä muuttuvasta asenteesta seksiä kohtaan”, Ralfini kertoo.

”Seksistä voi tulla parempaa, kun tekee sen eteen vähän töitä ja on oikea asenne. Voit nauttia kuumasta seksielämästä viisikymppisestä seitsemänkymppiseen”, hän muistuttaa.

Ralfinin mukaan kannattaa kokeilla asentojen vaihtoa ja suosia kyljellään olevia lusikka-asentoja, jotka tuntuvat mukavammalta. Seksiä voi myös harrastaa sellaisiin aikoihin päivästä, kun tuntee omaavansa eniten energiaa.

”Jos yhdyntä ei enää houkuta, herätä aistisi katsomalla pornoa tai lukemalla eroottista kirjaa tai äänikirjaa kuuntelemalla. Puhu kumppanillesi kaikista haluista tai huolista, joita sinulla on, ja jos olet pitkässä parisuhteessa, älä unohda romantiikkaa”, Ralfini päättää.

Lähde: The Sun