7 ärsyttävää asiaa, joita exät tekevät eron jälkeen
Parisuhteen päätyttyä entinen kumppani voi saada veren kiehumaan ja savun nousemaan korvista jo pienilläkin, sinun kiusaksesi tehdyillä teoilla – etenkin, jos sinä teit päätöksen erosta.
Monelta varmasti löytyy ärsyttäviä ex-kumppaneita, jotka joskus toivoisi voivansa lähettää raketilla Marsiin muiden ärsyttävien asioiden ja ihmisten kera. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, joten exien eron jälkeistä käytöstä joutuu sietämään ja koettamaan olla menettämättä hermojaan.Glamour-lehti kokosi yhteen esimerkkejä ex-kumppaneiden ärsyttävimmistä teoista eron jälkeen.
1. Hän ovat ystävillesi todella siirappinen… 2. … kun taas yhteisten kavereiden korviin kuiskii vähemmän imartelevia asioita sinusta. 3. Jos pysytte Facebook-kavereina eron jälkeen, saattaa silmillesi lävähtää epämääräiseksi tarkoitettuja, filosofisiakin päivityksiä, jotka selvästi ovat sinusta tai tarkoitettu sinulle. Esimerkki: ”Kylläpä vapaus maistuu hyvälle.” 4. Hän varaa suosikkibaarisi omaksi paikakseen, joten siellä käyminen voi tuntua epämiellyttävältä. 5. Hän on edelleen yhteyksissä äitisä kanssa ja sinua ärsyttää, kun äitisi ihmettelee, miksi päästit Pekan menemään ja kuinka kiva mies hän oikein on. 6. Hän on todella onnellinen eronne jälkeen ja pitää huolen, että kuulet siitä sosiaalisen median ja yhteisten tuttujenne kautta. 7. Kun hän alkaa seurustella uuden kumppanin kanssa, hän toitottaa, kuinka hänen elämänsä on viimein täydellistä. Lähde: GlamourLUE MYÖS:
- Paino nousee talvella helpommin – sen vuoksi vältä näitä sudenkuoppia
- Ota oppia ja heittäydy – 17 roolileikkiä piristämään parisuhdetta
- Rahan lainaaminen ystävälle voi tulla kalliiksi – eikä vain rahallisesti
- Nainen paljastaa, miten hän sai kurvikkaamman vartalon ilman kuntosalia
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi