5 syytä, miksi miehet haluavat lopettaa parisuhteen
Hetki sitten kaikki oli hyvin, mutta nyt kumppani ilmoittaa haluavansa erota.
Eron syy saattaa jäädä arvoitukseksi, varsinkin jos kyseessä on mies, joka ei yhdessäolonkaan aikana avannut sisäistä maailmaansa. Syitä on yhtä monta kuin eroamisiakin, mutta yksi syy siihen, miksi eron syytä ei haluta kertoa, saattaa olla valitettavasti se, että vika on ollut naisessa.
Yleisimpiä syitä, miksi mies jättää naisen:
Katse liian kaukana tulevaisuudessa
Suhteiden suhteen miehet saattavat vältellä liiallista tulevaisuuden suunnittelua. He päättävät keksittyä tähän hetkeen mieluummin kuin kuvitella, mitä tapahtuu kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Kun mies huomaa, että hänen kumppanilla on liiallinen pakkomielle tulevaisuudesta, hän voi menettää kiinnostuksensa.
Emotionaalisten muutos
Niin kuin naisia, myös miehiä houkuttaa hauska ja iloinen kumppani. Suhteen edetessä saattaa moni asia alkaa tuntumaan arkiselta, jonka takia myös myönteinen mieli ja hauskuus saattavat jäädä taka-alalle. Onhan totta, että on miellyttävämpää katsoa päivittäin hymyilevää kumppania, kuin ”myrtsinaamaa”.
Liiallinen epävarmuus
Jokainen on joskus epävarma itsestään, eikä tämä varmasti ole monellekaan syy jättää toista, mutta silloin kun epävarmuus hankaloittaa jokapäiväistä elämää ja tuo suhteeseen riitoja, on se todellinen syy haluta vetäytyä suhteesta. Mustasukkaisuus, huono fiilis ja päätösten teko epävarmuuden kautta, ovat kaikki liiallisesta epävarmuudesta aiheutuvia asioita, jotka heikentävät suhteen laatua.
Tylsyys
Varsinkin silloin, kun toinen puolisoista on hyvin aktiivinen, ja toinen viihtyy vain kotona telkkaria tuijotellen, saattaa suhteeseen tulla ongelmia. Ei ole kiva viettää aikaa ihmisen kanssa, jonka kanssa ei keksi mielenkiintoista puhuttavaa tai tekemistä.
Liian huolehtivaisuus
Joskus liiallinen huolehtivaisuus saattaa sekoittua mustasukkaisuuteen, vaikka siitä ei ole kyse. Laadukkaassa suhteessa toisista huolehtiminen on yksi peruspilareista, mutta jos joka 15 minuutti on tarve varmistaa, että toinen on kunnossa, syönyt tai hengissä, saattaa suhde alkaa tukahduttamaan.
Jaa tämä juttu!
Lue myös: 6 seksiin liittyvää keskustelua, jotka jokaisen pariskunnan kannattaa käydä läpi
Lähde: Women Daily Magazine
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 6 syytä, miksi nainen teeskentelee orgasmin – harva puhuu tästä
- Näillä nikseillä kotisi tuoksuu aina hyvältä – 5 toimivaa vinkkiä
- Ahdistaako maailmantilanne? Näillä keinoilla luot turvaa itsellesi ja läheisillesi
- Nämä teot saavat miehen sydämen sulamaan – kokeile ja tee vaikutus
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?