5 faktaa klitoriksesta – mm. auttaa yllättävällä tavalla kivunlievityksessä
Yksi naisen vähiten puhutuimmista kehon osista on klitoris, joka on nyt tämän uutisen pääosassa.
Tämä paikka ansaitsisi enemmän huomiota, koska se vaikuttaa naiseen niin monella eri tavalla. Moni nainen ei välttämättä tiedä siitä kaikkea mahdollista, joten kannattaa lukea tästä alta viisi tärkeää faktaa klitoriksesta. Sen varmasti jokainen tietää jo, että sillä on keskeinen rooli seksuaalisessa nautinnossa ja että se löytyy vulvan yläosasta kohdasta, jossa sisäiset häpyhuulet kohtaavat. Mutta tiedätkö vielä näitä viittä muuta asiaa, jotka liittyvät tähän ihan liian vähän puhuttuun kehonosaan?
1. Se on suurempi kuin luulet
Ulkopuolelta klitoris saattaa näyttää pieneltä, mutta näkemäsi on vain jäävuoren huippu. Suurin osa klitoriksesta on sisälläsi, joten et näe sitä kokonaan, jos katsot alapäätäsi esimerkiksi peilin avulla. Pieni osa klitorista, joka näkyy, on noin herneen kokoinen. Klitoris voi kuitenkin olla yhteensä 12 cm pitkä! Ei kuulosta kovin pieneltä sittenkään, vai mitä? Tiesitkö, että sikiön varhaisessa kehityksessä penis ja klitoris alkavat kehittymään ensin samalla tavalla? Niistä tulee eri sukupuolielimiä noin yhdeksännen raskausviikon kohdalla.
2. Se kasvaa, kun sitä stimuloi
Aivan kuten penis, myös klitoris kasvaa, kun sitä stimuloi, joka johtuu veren virtaamisen lisääntymisestä. Samalla myös vulva muuttuu tummemmaksi. Myös muita osia vulvasta alkaa samalla kasvamaan. Emätin myös laajenee ja siitä tulee syvempi.
3. Se on huvittelua varten
Klitoriksen päätarkoitus on tuottaa naiselle mielihyvää. Mutta kuten aiemmin uutisoitiin, tämän mielihyvän myötä saatu orgasmi esimerkiksi tekee naisen iholle hyvää ja lievittävät kuukautiskipuja merkittävästi, josta lisää alempana.
4. Se on avain orgasmin saamiseen
Kuten edellisessä kohdassa jo mainittiin, klitoris auttaa saamaan orgasmin. Tutkimuksen mukaan vain 18 prosenttia naisista saa orgasmin sukupuoliyhteydessä miehen kanssa. Mutta orgasmi voi tulla helposti, jos vain klitorista stimuloidaan. Sellaisilla naisilla, jotka saavat orgasmin helposti sukupuoliyhteydessä, on klitoris sopivassa kohdassa, jolloin sen stimulointia tapahtuu herkästi.
5. Se on luonnollinen särkylääke
Jos kärsit tuskallisista kuukautiskivuista, orgasmit voivat vapauttaa endorfiineja, jotka ovat luonnollinen tapa lievittää kipua. Siksi klitorista voidaan kutsua myös luonnolliseksi särkylääkkeeksi, koska se on avainasemassa orgasmin saamisessa. Orgasmi voi johtaa myös siihen, että kuukautisvuotoa esiintyy vähemmän aikaa, koska esimerkiksi emätin voi supistua sen kautta.
Lähde: Natural cycles
- Ihminen voi vaikuttaa täysin onnelliselta ja tuntea silti yksinäisyyttä – tunnista 7 merkkiä
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan
- Nämä 6 miehen tokaisemaa lausetta saavat monen naisen hermot kiristymään
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi
- Moni inhoaa kellonsiirtoa, mutta talviajassa on 5 yllättävää hyvää puolta