30 hauskaa ideaa kesätreffeille – vaihtoehtoja niin ensitreffeille kuin jo suhteessa olevien treffi-iltoihin
Näistä ideoista voi löytyä passeli vaihtoehto perinteisille mennään syömään -treffeille.
Treffit sopivat kesään aivan, kuten mansikat, jäätelötötteröt ja festaritkin. Kesä tarjoaa monipuolisempia vaihtoehtoja treffien aktiviteetiksi kuin vaikkapa talvi pakkaspäivineen.
Jos sinulla on treffit tulossa, mutta treffien aktiviteetti päättämättä, on alla 30 ideaa, joista valita passeli vaihtoehto hauskoille kesätreffeille. Osa näistä sopii paremmin ensitreffeille, osa taas parisuhteessa oleville.
- Menkää piknikille. Ravintolamiljöölle saa vaihtelua, kun menee evästämään luonnonhelmaan.
- Menkää katsomaan iltapäivänäytös jostakin elokuvasta. Varsinkin jos helle tympäisee, on viileä elokuvateatteri tervetullut pakopaikka.
- Viettäkää päivä rannalla yhdessä. Koska treffit kuuluvat pitkiin parisuhteisiinkin, voitte vaikka leikkiä olevanne pienellä häämatkalla.
- Osallistukaa viininmaisteluun. Tai jos se ei ole mahdollista tai ette ole viinin ystäviä, vaihtakaa viini esimerkiksi olueen. Samalla treffeihin voi yhdistää myös panimokierroksen, jos paikkakunnalta löytyy panimo.
- Road tripille. Ikkunat alas, musiikki soimaan ja nauttimaan vaihtuvista maisemista – on pitkä kuuma kesä ja moottoritie on kuuma.
- Laittakaa pihaa kauniiksi. Jos asutte yhdessä tai jommallakummalla on oma piha, napatkaa viinipullo ja muuttakaa pihan ilmettä jollain tavalla tai luokaa sinne romanttista tunnelmaa ripustamalla valoköynnöksiä.
- Menkää kalaan. Ellei kalastaminen ole jommankumman harrastus, kuinka usein tulee mieleen lähteä kalastamaan? Veden äärellä vietetty päivä on mainio tapa lähentyä.
- Viettäkää päivä puistossa. Jos ranta ei ole teidän juttu, miten olisi puisto? Päivä puistossa loikoillen, toistenne lähellä, ja vaikkapa samalla kirjaa lukien on rento tapa viettää treffit.
- Aikaa auringon parissa. Herätkää aikaisin ja ihailkaa auringonnousua, käykää kävelyllä auringon laskiessa tai ihailemassa yötöntä yötä, jos asutte sellaisella paikkakunnalla, missä aurinko ei laske kuin myöhemmin kesällä. Nämä kaikki ovat omalla tavallaan romanttista tekemistä.
- Lähtekää jäätelölle. Treffit voivat olla niinkin simppelit kuin lähteä ulos ja ostaa jäätelökioskilta tötteröt – ja sen jälkeen käveleskellä ympäriinsä käsikkäin kuin teinit.
- Kokeilkaa ryhmäliikuntaa ulkona. Yhdessä kuntoileminen tekee hyvää suhteelle ja kesällä siihen on hyvä mahdollisuus ulkona.
- Menkää poimimaan marjoja. Luonnosta löytää monenlaisia terveellisiä ja herkullisia marjoja, joita käydä kesän aikana poimimassa ja täyttää niillä pakastin. Näin saatte yhteistä tekemistä ja makoisia herkkuja muiden vuodenaikojen aikana nautittavaksi.
- Kokeilkaa leijasurffausta tai vesilautailua. Monilla paikkakunnilla voi päästä kokeilemaan ja opettelemaan näitä vesilajeja, jotka tuovat hieman adrenaliiniryöppyä elämään. Jos nämä kuulostavat liian hurjalta, voi rauhallisempi suppailu olla hyvä vaihtoehto.
- After workit näyttävän maiseman kera. Treffi-ilta voi alkaa jo heti töiden jälkeen ja jos after workit voi nauttia paikassa, josta on hyvät näköalat, se on vain plussaa.
- Käykää keilaamassa. Tämäkin on hauska aktiviteetti, joka sopii hyvin helteiseen päivään, kun pääsee lämpötiloja pakoon viileään keilahalliin.
- Viettäkää kulttuuripäivä. Aurinkoisina päivinä ihmiset viihtyvät enemmän ulkona, joten nyt on hyvä mahdollisuus tutustua paikkakunnan kulttuuritarjontaan enemmän omassa rauhassa.
- Käykää huvipuistossa. Jos pysyvää huvipuistoa ei ole omalla paikkakunnalla, kannattaa pitää silmällä, tuleeko kiertävä tivoli kesän aikana vierailulle ja hyödyntää sitä. Käykää pitämässä hauskaa laitteissa, herkutelkaa hattaralla ja nauttikaa iloisesta tunnelmasta.
- Kokeilkaa kesäreseptiä. Netin syövereistä löytyy monenlaisia ohjeita kesäisiin herkkuihin niin syötävien kuin juotavien muodossa. Treffi-ilta on hyvä tilaisuus kokeilla jotain sellaista.
- Nuotion äärelle. Ottakaa tulentekotarpeet mukaan ja suunnatkaa yleiselle nuotiopaikalle paistamaan makkaraa ja vaahtokarkkeja. Muistakaa lopuksi huolehtia, että nuotio on sammunut.
- Lähtekää pitkälle pyöräretkelle. Mitään tiettyä päämäärää ei tarvitse, vain pyörä, hieman evästä, oma seuralainen ja avoin mieli pyöräseikkailua varten. Muistakaa kuitenkin turvallisuus – kypärä on aina hyvä idea!
- Käykää markkinoilla. Markkinoilta löytyy monenlaisia herkkuja ja ympäri maata kiertää myös kansainväliset markkinat -tapahtuma, joilta löytyy erikoisempiakin herkkuja juustoista makeisiin.
- Menkää naku-uinnille. Etsikää rauhaisa, suojaisa ranta ja käykää naku-uinnilla. Jos haluaa siihen lisäjännitystä, voi tietysti valita suositumman rannan.
- Käykää kasvitieteellisessä puutarhassa. Tai vastaavassa paikassa, joka pursuaa ihania, kauniita kukkia. Kukat ovat aina hyvä idea.
- Suunnitelkaa yön yli kestävä retki. Luonnonhelmassa mieli lepää ja voi lähentyä oman kumppaninsa kanssa. Teltta ja evästä mukaan ja retkeilemään!
- Kierrelkää kirpputoreja. Kyllä, myös kirppareiden kiertäminen voi olla passeli treffiaktiviteetti. Jos asutte yhdessä, voi sieltä löytää jotain uutta ilmettä omaan lemmenpesäänne. Tai voitte laittaa homman leikiksi, etsiä mitä ihmeellisimpiä vaatteita ja sovittaa niitä toisianne huvittaaksenne.
- Käykää ulkoilmakonsertissa. Kesän aikana on monenlaisia, ilmaisiakin tapahtumia, joissa musiikki raikaa. Etsikää sellainen omalta paikkakunnalta ja lähtekää viettämään treffejä elävää musiikkia kuunnellen.
- Pitäkää oma grilli-ilta tai rapujuhlat. Grillaus kuuluu kesään ja se on hauskaa vain kaksinkin. Toinen vaihtoehto on järjestää rapujuhlat vain teille kahdelle.
- Käykää pelaamassa minigolfia. Minigolf on hauska tapa viettää aikaa.
- Käykää melontaretkellä. Jos paikkakunnalta löytyy mahdollisuus vuokrata kanootti tai kajakki melomista varten, hyödyntäkää sitä ja tutustukaa paikkakuntaa hieman eri näkökulmasta.
- Käykää ihastelemassa eläimiä. Suunnatkaa eläintarhaan tai eläinpuistoon katsomaan eläimiä. Kyseessä voi olla vaikka vain kotieläinpuistokin. Pääasia, että sieltä löytyy eläimiä, koska kukaan ei ole koskaan liian vanha ottaakseen kuvia söpöistä eläimistä.
Lisää ideoita versioitavaksi löydät täältä.
Lähde: Pure Wow
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Perheenäiti listaa viisi tapaa, jotka tekevät hänestä joidenkin mielestä huonon vaimon
- Kasvojen pieniinkin muutoksiin kannattaa kiinnittää huomiota – näitä ei kannata ohittaa
- Hauskamielinen leikki paljastaa osallistujista enemmän kuin moni syvä keskustelu – uskallatko kokeilla?
- Arki olisi helpompaa, jos sanoisimme nämä sanat useammin
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että raha uhkaa parisuhdetta – yksikin riittää huoleen
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Äidiksi tuleminen toi mukanaan tunteen, josta puhutaan valitettavan vähän
- Tällaiset alusvaatteet ovat jopa kiellettyjä joissain maissa – materiaalilla on väliä
- Kolme helppoa tapaa tehostaa vatsarasvan palamista kävelylenkillä
- Älä anna itsesi rupsahtaa – nämä tavat pitävät sinut elinvoimaisena vielä viidenkympin jälkeenkin
- Selvitä, onko suhteessanne kyse tosirakkaudesta – nämä 12 asiaa kertovat vastauksen
- Alushousuilla on yllättävän lyhyt käyttöikä – nyt on hyvä hetki tarkistaa omat
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Pelkkä liikunta ei kumoa istumisen haittoja – tässä kriittinen raja, joka lisää kuolemanriskiä
- Tällaiset alusvaatteet ovat jopa kiellettyjä joissain maissa – materiaalilla on väliä
- Kannattaako lemmikkiä päästää viereen nukkumaan? Yksi seikka ratkaisee yllättävän paljon