3 vinkkiä, jolla saat lisää tilantuntua pieneen tilaan – unohdat kuinka pieni asuntosi onkaan
Tuntuuko asuntosi liian pieneltä? Voit tehdä monta asiaa, jolla saat sen näyttämään suuremmalta.
Tässä on kolme vinkkiä, jolla se onnistuu. Niitä esitellään Bustle -sivustolla. Jos asut esimerkiksi keskellä suurta kaupunkia, asut ehkä siksi pienissä tiloissa, koska siellä suuret asunnot voivat olla niin kalliita. Asuit sitten pienessä asunnossa minkä tahansa syyn takia, haluat varmasti saada sen näyttämään ja tuntumaan suuremmalta kuin se onkaan.
Varsinkin viime aikoina, kun kodeissa on pitänyt viettää paljon enemmän aikaa kuin ennen koronapandemiaa, pieneltä tuntuva koti on häirinnyt varmasti enemmän. Tässä siihen kolme suunnitteluvinkkiä, joiden avulla ehkä viihdyt kodissasi paremmin.
1. Säilytystiloja järjestelemällä saat lisää säilytystilaa
Asuntojen säilytystiloja täytellään usein siten, että niihin ei mahdu niin paljon asioita kuin mikä voisi olla mahdollista. Siksi kannattaa kiinnittää paremmin huomiota siihen, miten esimerkiksi järjestelee keittiön kaapit. Siihen auttaa esimerkiksi se, että hankkii kaappien sisälle erillisiä laatikoita ja muita säilytystuotteita, joiden avulla kaappeihin saa mahtumaan enemmän tavaraa ja ne saadaan järjestettyä sinne paremmin.
Myös kirkkaat astiat auttavat paljon. Niihin voi pistää esimerkiksi sisään välipaloja ja muita kuivatuotteita, ja astiasta näkee läpi, että milloin ne ovat loppumassa. Jos ne ovat omassa paketissaan, voivat ne viedä enemmän tilaa, eikä sitä näe kuinka paljon paketeissa on vielä sisällä.
2. Vähemmän ei ole aina enemmän
Se, että asunnossasi on vähemmän esimerkiksi huonekaluja, ei aina tee asunnostasi suuremman oloista. Silloin pieni tila näyttää vain liian tyhjältä, katseet kohdistuvat seiniin, joka korostaa entisestään tilan pienuutta. Pienessä tilassa kannattaa panostaa monikäyttöisiin huonekaluihin ja hyödyntää tilaa myös pystysuunnassa.
3. Sisusta kasveilla
Kun lisäät tilaan kasveja, tekevät ne heti pienestä tilasta suuremman oloisen. Kasvit tekevät aina tilasta paremman näköisen, joten niitä kannattaa käyttää suurissakin tiloissa. On myös uutisoitu, kuinka ne pudistavat sisäilmaa.
Lähde: Bustle
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos