3 syytä miksi laihdut, kun nukut – ”Hyvät yöunet ovat kuin 40 minuutin juoksu…”
On pian se aika vuodesta, kun syödään joulupöydässä herkkuja, jotka kerryttävät painoa. Sen jälkeen haluaa laihtua. Sen voi tehdä yllättävälläkin tavalla eli nukkumalla.
Express -sivustolla kerrotaan kuinka monella tavalla nukkumisesta on apua laihduttamiseen. Yksi syy on se, että keho polttaa kaloreita myös lepotilassa eli myös nukkuessa. Kehossa tapahtuu paljon asioita myös nukkuessa, joten samalla palaa myös kaloreita.
Noin 70 kilon painoinen ihminen polttaa kaloreita saman verran, kun hän nukkuu seitsemän tunnin yöunet tai juoksee juoksumatolla 40 minuuttia. Nukkuessa palaa kaloreita sen mukaan minkä verran painaa, kuinka pitkä on ja kuinka kauan nukkuu.
Toinenkin syy löytyy, miksi nukkumisesta on apua laihduttamiseen. Kun on paljon energiaa, jaksaa kuntoilla ja huolehtia siitä, että syö kevyesti. Aiemmin on uutisoitu kuinka tämä on yksi seitsemästä luonnollisesta keinosta laihtua ilman vaivaa.
Ei ihme, että tutkimusten mukaan ne ihmiset, jotka nukkuvat keskimäärin muita enemmän, painavat keskimäärin muita vähemmän.
On vielä kolmaskin syy, miksi kannattaa nukkua hyvin, jos haluaa laihtua. Huonot yöunet nimittäin kiihdyttävät nälkähormonin (greliini) tuotantoa, jolloin näläntunne kasvaa.
Nyt kun sinulla on suunnitelmissa laihdutus, huolehdihan siitä, että saat nukuttua tarpeeksi.
Lähde: Express
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Täytitkö 40? Nämä muutokset voivat tulla vähitellen vastaan
- Älä luovu näistä 12 asiasta varsinkaan parisuhteen vuoksi
- 10 syytä, joiden vuoksi moni avioliitto päättyy eroon
- Näitä 6 asiaa ei kannata tehdä juuri ennen seksiä – yksi kohta yllättää
- 7 asiaa, joita et naisystävänä saisi laiminlyödä
- Kesä koettelee monen parisuhdetta – tämä ongelma toistuu vastaanotoilla
- 15 asiaa, joita lapsettomat naiset toivovat, ettei heidän tarvitsisi selittää
- 10 asiaa, jotka kannattaa tehdä päivittäin, jos haluat painon putoavan
- Uskallatko vastata rehellisesti? Nämä kysymykset voivat paljastaa ongelman, jonka moni yrittää sivuuttaa
- 14 asiaa, jotka tekevät deittailusta välillä todella raskasta
- Miehet ovat tästä yllättävän yksimielisiä – nämä asiat saavat kiinnostuksen lopahtamaan
- Pettääkö kumppanisi? Näihin merkkeihin moni havahtuu aivan liian myöhään
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- 10 asiaa, joiden sanomista kannattaa harkita kahdesti parisuhteessa
- Oletko erityisherkkä? Katso, kuinka moni näistä 10 merkistä osuu sinuun
- Kuivaatko pyykit sisällä? Tämä voi lisätä yllättävää terveysriskiä
- Haluatko exäsi takaisin? 10 neuvoa ennen kuin otat yhteyttä
- Nämä 10 virhettä voivat pilata suhteen heti alkuunsa – älä tee niitä uuden poikaystävän edessä
- Pesetkö hiukset yleensä iltaisin? Tätä tapaa kannattaa harkita uudelleen
- Tarkista, ettet julkaise näitä tietoja sosiaalisessa mediassa