3 horoskooppimerkkiä, jotka pitävät herkuttelusta enemmän kuin muut
Jokaisen meistä on syötävä, mutta joillekin ihmisille syöminen on suorastaan elämäntapa.
Joillekin ruuantekokin on jo suuri tapahtuma, ja osa osaa erottaa kumpi on miedon ja kumpi vahvan maun cheddarjuusto. Heillä on selkeästi jotain yhteistä, joka voi olla esimerkiksi se, että heidän horoskooppimerkkinsä on sama.
Astrologialla todellakin voi olla jotain tekemistä sen asian kanssa, millaisia herkkusuita ollaan.
On kolme horoskooppimerkkiä, joiden suhtautuminen ruokaan on muita intohimoisempaa ja näet tästä alta, kuuluutko itse heihin.
1. Härkä
Härkä on (kuten vaaka) on aistillisen ja romanttisen Venuksen hallitsema tähtimerkki, joka pitää elämässä hienosta asioista. Asioiden pitää yleensä liittyä jollakin tavalla herkkuihin, jotta härkä haluaa olla niiden kanssa tekemisissä. Härkä pitää kermaisista kastikkeista, runsaista jälkiruuista ja kalliista viinistä.
2. Rapu
Rapu on hyvin äidillinen tyyppi, joka liittyy mm. hänen ruuanlaittotaitoihinsa. Hänen lapsensa tietävät, että kotona on aina tarjolla hyvää ruokaa. Rapu pitää enemmän suolaisista kuin makeista herkuista. Ei ole mikään ihme, että viime aikoina ravut ovat alkaneet leipomaan entistä enemmän, koska kodeissa on vietetty viime aikoina paljon aikaa koronpandemian aikana.
3. Neitsyt
Jos vierailet itselle uudessa kaupungissa ja haluat tietää missä siellä kannattaa syödä, kysy neitsyeltä. Heillä on sama mukavuuden tarve ruuan suhteen, kuin härillä. He ovat kuitenkin seikkailunhaluisempia kokeilemaan uusia makuja kuin härät ja ravut. Luota siihen, että neitsyt tietää mistä ravintolasta saat parhaat ruuat.
Lähde: Purewow
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ihailetko pitkiä ripsiä? Tämän vuoksi ne ovat haitaksi silmille
- Kuinka paljon lakritsia on liikaa? Lääkärin vastaus voi yllättää
- Lasten vuoksi huonossa suhteessa sinnittelevä vanhempi ajattelee usein näin – 11 tuttua lausetta
- Olet käyttänyt hunajaa ehkä vain murto-osaan siitä, mihin se taipuu – 16 yllättävää ideaa
- 6 huonoa tapaa, joista kannattaa luopua viimeistään nelikymppisenä
- Heräätkö aamuisin hiukset takussa ja pörröllään? Syynä voi olla tyynyliinasi
- Aikuisena oppii, ettei kaikkeen kannata tuhlata energiaansa – nämä 10 asiaa sen todistavat
- Viini vai puoliso? Näissä 13 asiassa viini vie voiton
- Vanhemmat menevät helposti halpaan – näillä lauseilla aikuinen lapsi yrittää manipuloida
- Paksu lompakko ei tee hyvää aviomiestä tai isää – nämä 6 asiaa tekevät
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Mies, joka todella rakastaa vaimoaan, sanoo usein nämä 5 asiaa aivan ohimennen
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Kaksi viattomalta kuulostavaa kysymystä voi olla parisuhteelle paljastava testi – mitä sinä vastaisit?
- Eronnut nainen tarttui terapeutin pelottavalta tuntuvaan ehdotukseen – nyt hän suosittelee samaa muillekin