Kuukautiskipua ja muita kuukautisiin liittyviä oireita helpotetaan varsin monenkirjavilla tavoilla.

Perjantaina 28. toukokuuta vietetään kansainvälistä kuukautispäivää. Päivän tarkoitus on lisätä tietoutta kuukautisista, murtaa kuukautisiin liittyviä tabuja ja poistaa negatiivisia asenteita ja uskomuksia kuukautisiin liittyen.

Menstrual Hygiene Dayn eli MHDay -kuukautispäivän laittoi alulle saksalainen voittoa tavoittelematon WASH United -järjestö vuonna 2013. Kuukautiskuppeja valmistava Lunette kertoo, että päiväksi valikoitui 28. toukokuuta sen symboliikan takia: numero 28 viittaa keskimääräiseen kuukautiskierron kestoon päivinä ja numero 5 on taas keskimääräinen vuotopäivien määrä kuukaudessa.

Kuukautiset voivat olla pahimmillaan omanlaisensa helvetti, ja muun muassa University College Londonin professori on todennut, että kuukautiskrampit voivat tuntua lähes yhtä pahalta kuin sydänkohtaus (lue lisää täällä). Erilaiset keinot, vinkit sekä niksit kuukautiskipujen ja muiden siihen liittyvien vaivojen helpottamiseen ovatkin monelle menkkojen kanssa elävälle enemmän kuin tervetulleita (kaikilla naisilla ei ole kuukautisia eivätkä kaikki, joilla on kuukautiset, ole naisia).

BuzzFeed pyysi Community-osiotaan käyttäviä naisia kertomaan, minkälaiset keinot todella auttavat heitä kuukautisiin sekä PMS-oireisiin liittyen, ja suomensimme näitä neuvoja alle.

Kramppien taltutusta orgasmeilla

”Tämä voi vaikuttaa epätavanomaiselta, mutta orgasmit. Suosittelen ostamaan vibraattorin. Se on kuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla, koska se helpottaa kramppeja ja auttaa myös hillitsemään hormonejani, koska en tiedä teistä muista, mutta minä ainakin olen todella himokkaana kuukautisten aikaan. Oikeasti, kokeilkaa tätä, jos mahdollista!” – Hayley G.

Kokeile piikkimattoa

”Luotan piikkimattooni! Vaatii hieman aikaa tottua siihen, mutta nyt jyrsin naamasi irti, jos edes ajattelet vieväsi sen minulta. Se auttaa kuukautisten aikaisiin selkäkramppeihin sekä hellänä oleviin lihaksiin.” – Melissa P.

Laita käden- tai jalkojenlämmitin housuihisi

”Jos saan kramppeja, mutta minun täytyy lähteä liikenteeseen (elämä on), otan yhden sellaisen pienen kädenlämmitinpussukan ja laitan sen housuihin vyötärön kohdalle. Se on kuin pieni, salainen lämpötyyny.” – Kimberley C.

Keitä vadelmateetä

”Se auttaa minua kramppien kanssa ja todella maistuu hyvälle.” – Hallie C.

Lisää viskiä teehen, jos mahdollista

”Se lievittää kuukautiskramppien aiheuttamaa kipua.” – Trisha K.

Kokeile kramppien taltuttamiseen tarkoitettua joogaa

”On olemassa tällainen joogavideo kuin Yoga for Women-Yoga for Cramps and PMS YouTube-kanavalta Yoga with Adriene ja teen sitä joka kerta, kun kramppini äityvät pahaksi. Se ei ole vaikea joogaharjoitus, se on rentouttava harjoitus, joka venyttää ja helpottaa jännitystä juuri oikeissa paikoissa. Siihen liittyy myös tyynyjä.” – Ally D.

Syö niin paljon tummaa suklaata kuin haluat

”Niin paljon suklaata. Se maistuu hyvältä ja lisäksi tummassa suklaassa on magnesiumia, joka helpottaa kramppeja, sekä se vapauttaa endorfiineja, joka tekee koko verisestä sotkusta helpommin selvittävän.” – Bonnie B.

Yritä liikkua, mutta huomioi erityiset hellänä olevat rinnat

”Minä todella vannon kuukautisten aikana kuntoilun nimeen. Ongelma on kerätä voimia valmistautua ja alkaa kuntoilla, kun kohdussasi on meneillään maailmansota. Jos nännisi vaivaavat sinua tiukoissa urheiluliiveissä, niin laita pumpulilaput nännien ja kankaan väliin. Se tekee ihmeitä.” – Chrissey B.

Anna kissan makoilla vatsallasi

”Kissan omistaminen auttaa. Yleensä se on suostuvainen, jos minulla on pörröinen viltti yllä, sitten asettelen sen olemaan kerällä vatsallani. Lämpö ja kehräyksen värinä, awwwww yeah.” – Ellee D.

Hiero piparminttuöljyä vatsalle

”Piparminttuinen eteerinen öljy. Kun krampit tekevät elämästä helvettiä, hieron piparminttuöljyä kohtiin, joissa ne tuntuvat pahimmillaan ja vannon jumalien nimeen, että se todella auttaa.” – Shannon C.

Mielialan vaihtelun vastustelun sijaan anna itkun tulla

”Netflix ja itkeminen.” – Bec L.

Särkylääkettä ja limpparia

”Minulla kolme ibuprofeenia sisältävää särkylääkettä ja Coca-Cola (mieluiten vaniljalle maistuva) auttaa. Se on taianomaista. Auttaa myös yököttävään oloon.” – Emily J.

Koeta antaa itsellesi muuta ajateltavaa lempilevylläsi

”Minulla on vain musiikki. Auttaako se kramppeihin? Ei. Auttaako se ruokahimoihin? Ei. Auttaako se mihinkään muuhun? Ei. Saako se ajatukset muualle kaikesta juuri mainitusta? Kyllä!” – Jamie M.

Löydä itsellesi sopiva PMS-rituaali, olipa se sitten lempiherkku+viltti+leffa…

”Tummaa suklaata, tulehduskipulääkettä, todella pehmoinen viltti ja maraton Star Trek – uusi sukupolvi -sarjaa, kun minua stressaa ja minun täytyy saada itkeä, miten paljon Data rakastaa Spot-kissaa.” – Colleen S.

… tai todella kuuma kylpy kaikkien lempijuttujesi kera

”Kuuma kylpy tepsii. Paljon kylpysuoloja. Keitän pannullisen teetä, jossa on pussi sitruuna-inkivääriteetä ja pussi kamomillateetä. Laitan Netflixistä jotain hauskaa. Sitten pysyn kylvyssä niin kauan, että en enää halua puukottaa kohtuani. Jos vesi jäähtyy ja silti olo on huono, vaihdan uuden kuuman veden ja lilluttelen siinä.” – Kris K.

Lököhousut ja viiniä

”Minulla on kolme päivää, joita kutsun joukkomurhapäiviksi. Se saa hillopäivät tuntumaan lasten leikiltä. Noina päivinä se on vain vaippakokoisia siteitä, löysimmät tai joustavimmat housut, jotka on saatavilla, tyhmiä, huonoja leffoja ja viiniä.” – Sunshine T.

Lämpöä, roskaruokaa ja särkylääkettä

”Rehellisesti sanottuna kuuma vesipullo, PALJON unta ja valtava annos McDonald’silta – sen ilmeisen särkylääkkeen lisäksi, kun tunnet sen alustavan poltteen (tiedät kyllä, mistä puhun).” – Clarice D.

Varmista, että saat tarpeeksi magnesiumia

”Otan magnesiumlisää. Oikeasti. PMDD:n kanssa (kuukautisia edeltävä dysforinen häiriö) tämä saa minut tuntemaan oloni melkein ihmiseksi.” – Faolana M.

Ota yhteys lääkäriin, jos sinulla on todella vaikeaa

”Minun kramppini pahenivat niin, että lopulta päädyin toimistoni lattialle enkä voinut liikkua. Silloin viimein lähdin lääkärin luo, kuka erikoistui endometrioosiin ja muihin vastaaviin tiloihin. Minulle sanottiin aina aiemmin, että se on normaalia ja vain pitäisi kestää kipu, mutta minusta meidän pitäisi kertoa naisille, että jos ne ovat NOIN pahat, ei siinä ole mitään väärää, että menee lääkäriin.” – Ashley L.

Käy tarvittaessa lääkärissä

Muistathan, että nämä yllä mainitut keinot ovat tapoja, jotka ovat helpottaneet näiden henkilöiden oloa. Vaikka niistä voi olla apua muillekin, eivät ne korvaa lääkäreiden neuvoja.

Jos kuukautiskipusi ovat todella kovat tai niihin liittyy epäsäännöllisyyttä tai kuukautisten poisjäämistä sekä pitkittyneitä vuotoja, puhu aiheesta lääkärille. Taustalla voi olla myös endometrioosi tai munasarjojen monirakkulaoireyhtymä.

Löydät lisää vastaavia vinkkiartikkeleita ja muita juttuja kuukautisista sivuiltamme täältä. Kansainvälisestä kuukautispäivästä voit lukea lisää englanniksi täällä tai suomeksi esimerkiksi Lunetten sivuilla täällä.

Lähde: BuzzFeed