18 selkeää merkkiä siitä, että olet kohdannut naiskerääjän
Oletko kohdannut miehen, jolle tunnut olevan vain jotain kaunista, jonka hän haluaa omistaa?
Ehkä kyseessä on naiskerääjä eli mies, joka vain kerää naisia, eikä halua heistä mitään kovin vakavaa. Toiset keräävät postimerkkejä ja toiset esimerkiksi kolikkoja, mutta tällainen mies kerää naisia. Tietynlaiset käytökset miehellä voivat tarkoittaa sitä, että mies on naiskerääjä.
Nämä ovat 18 selkeää merkkiä siitä, että kyseessä on naiskerääjä:
- Hän lähestyy naista hyvin päällekäyvällä tavalla, koska onhan hän juuri löytänyt kokoelmiinsa jotain uutta.
- Hän vetäytyy nopeasti, jos sanot että hän ei kiinnosta sinua. Hän tekee sen siksi, että pyytäisit hänen takaisin ja muuttaisit mielesi. Näin hän tekisi myös silloin, jos hän olisi tehnyt tarjouksen esimerkiksi harvinaisesta keräilykortista ja tarjousta ei olisi ensin hyväksytty.
- Hänen huomionsa on täysin naisessa, johon hän on iskenyt silmänsä.
- Hän kertoo heti alkuvaiheen jälkeen, että tapailee muitakin. Hän tekee naisen silti riittävän erityisen oloiseksi, jotta nainen ei peräänny.
- Häntä voi olla vaikea tavoittaa esimerkiksi puhelimella.
- Hän ei vastaa kaikkiin viesteihin, mutta tekee sen riittävän usein ja aika hämärillä tavoilla.
- Hän ihailee naista, aina kun on naisen seurassa. Kun nainen on tyytyväinen, häntä ei näy.
- Hän peruu tapaamisia, koska haluaa ehtiä olemaan kaikkien keräilemiensä naisten kanssa.
- Kun naisella on ongelmia, hän ei pidäkään naisesta.
- Hän ei kerro naiselle omistakaan ongelmistaan.
- Jos nainen pyytää häneltä liikaa, hän pitää naista hulluna.
- Hän antaa naiselle sellaisen kuvan, että haluaa joskus jotain vakavampaa. Mutta oikeasti hänen kanssaan ei koskaan pääse pintaa syvemmälle.
- Jos nainen ottaa häneen etäisyyttä, silloin hän varmasti ilmestyy taas paikalle, vaikka häntä ei aiemmin kovinaan usein näkynyt.
- Hän pitää naisesta sitä enemmän mitä enemmän muut häntä kehuvat.
- Hän määrittelee naisen muutaman adjektiivin perusteella, kuten kuuma, älykäs, ja nokkela.
- Hän antaa naiselle sellaisen käsityksen, että on sanonut ihania sanomiaan asioita ennenkin. Tavallaan hän onkin harjoitellut niiden sanomista ennenkin.
- Hän haluaa hallita kaikkea naiseen liittyvää. Hän näyttää naiselle itsestään vain sen verran kuin on tarvetta. Jos nainen menee toisen kanssa treffeille, hän voi esittää avoimmin itseensä liittyviä asioita.
- Hän kerää yleensä muitakin asioita kuin naisia.
Kierrä tällainen mies kaukaa.
Lähde: Your Tango
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vältä näitä 5 raaka-ainetta, jos kehossasi on tulehdustila – voivat pahentaa oireita
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Oletko keskivertoa älykkäämpi? Nämä 10 merkkiä paljastavat sen arjessa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?