15 kummallista syytä, joiden takia painosi voi nousta

Tuntuuko sinusta, että voisit painaa vähemmän, mutta et saa karistettua kiloja pois millään tai niitä tuntuu tulevan koko ajan lisää?
Et ole ainoa, joka kamppailee painonsa kanssa. Mutta monikaan ei tiedä, että paino voi nousta monista yllättävistä syistä ja vieläpä aika nopeasti. Ehkä sinunkin kohdallasi syynä voisi olla jokin näistä alla olevista? Katso tästä alta mitä nämä viisitoista kummallista syytä painon nousuun ovat ja voit sen jälkeen arvioida voisiko jokin niistä tai jopa useampi niistä olla sinun kohdallasi syynä siihen, että saa pidettyä painoasi sellaisissa arvoissa kuin haluaisit.
15 outoa syytä nopeaan painonnousuun
1. Stressi
Stressi voi saada sinut syömään epäterveellistä herkkuruokaa, koska se saa olon tuntumaan paremmalta. Sehän tietysti nostaa painoa.
2. Unen puute
Jos nukut yöllä alle kuusi tuntia, se voi olla syynä äkilliseen painonnousuun. Kun nukkuu liian vähän, tulee päivän aikana kulutettua vähän energiaa. Silloin lisääntyy myös sellaisen hormonin määrä, joka lisää näläntunnetta.
3. Et juo tarpeeksi vettä
Kun juot tarpeeksi vettä, se lisää aineenvaihduntaasi ja vaikuttaa samalla myös rasvakudoksesi määrään.
4. Et syö tarpeeksi proteiinia
Vähäproteiininen ruokavalio voi aiheuttaa alhaisia energiatasoja ja voi samalla myös lisätä painonnousua.
5. Keinotekoiset makeutusaineet
Keinotekoiset makeutusaineet eivät tee sinulle niin hyvää kuin luulet. Vaikka käyttäisit niitä sokerin sijasta sen takia, että painosi ei nousisi, ne voivat itseasiassa nostaa painoasi. Eräässä tutkimuksessa on todettu, että keinotekoiset makeutusaineet ovat yhteydessä liikalihavuuteen sekä tyypin 2 diabetekseen, koska ne mm. muuttavat aineenvaihdunnan toimintaa huonompaan suuntaan.
6. Ummetus
Kärsitkö usein ummetuksesta? Siitä aiheutuu kehoon hormonaalista epätasapainoa, joka nostaa painoa.
7. Syöt liikaa suolaa
Jos olet syönyt paljon elintarvikkeita, joihin on lisätty suolaa, se voi kerryttää kehoosi nestettä, jolloin painat myös entistä enemmän.
8. Krooninen tulehdusreaktio
Painonnousun taustalla voi olla myös krooninen tulehdusreaktio, joka vaikuttaa kylläisyyden tuntemiseen, jolloin on jatkuvasti nälkä.
9. Magnesiumin puute
Magnesium aktivoi entsyymejä, jotka ohjaavat ruuansulatusta. Jos sinulla on puutosta magnesiumista, on sinun vaikea yrittää laihtua.
10. Emulgointiaineet
Syötkö liikaa sellaisia ruokia, joissa on emulgointiaineita. Silloin ei ole ihme, jos painosi nousee. Sellaisia syötäviä ovat esimerkiksi jäätelö, majoneesi, margariini, suklaa ja makkara.
11. Natriumglutamaatti
Natriumglutamaatti on ainesosa, jota löytyy useimmista pikaruokaravintoloiden ruuista. Sekin voi olla syynä painonhallinnan ongelmiin, mutta se, että pikaruokien syöminen lihottaa, on tuskin mikään yllätys.
12. Ympäristökemikaalit
Ympäröivässä ilmassa voi sellaisia asioita, jotka voivat päästä kehoomme eikä se ole hyvä asia. Monet ympäristökemikaalit voivat nostaa painoa. Tämä on todettu tutkimuksissa, joka testattiin eläimillä. Ne altistettiin pieneen määrään ympäristökemikaaleja, mutta määrä ei ollut niille vaarallinen. Tällaisia kemikaaleja ovat esimerkiksi raskasmetallit, liuottimet, jäähdytysaineet, torjunta-aineet ja muovit (kuten BPA, jota käytetään elintarvike- ja juomapakkauksissa)
13. Vähärasvaisten elintarvikkeiden syöminen
Jos syöt vähärasvaista ruokaa, tämä voi johtaa siihen, että syöt enemmän, koska se voi tuntua siltä, että kun se on vähärasvaista, se on hyväksyttävää!
14. Liikunnan harrastamiseen liittyvä virhe
Kun harrastaa liikuntaa, voi tuntua siltä, että nyt voi syödä normaalia enemmän. Silloin paino voi nousta, vaikka kuntoilisi paljon.
15. Munuaisten vajaatoiminta
Jos painosi nousee nopeasti, syynä voi olla myös se, että munuaistesi toiminnassa voi olla ongelmaa.
Lähde: Yourtango
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Jätä hajuvesi suihkauttamatta, jos menet näihin 6 paikkaan
- Nämä 5 kasvia pitävät hyttyset kaukana pihaltasi
- 7 hyvää syytä poistua ulos kodista ja voida paremmin
- Nainen, tarvitset nämä 10 asiaa, jotta voit elää terveellistä elämää sekä fyysisesti että henkisesti
- Jokaisen yli 40-vuotiaan naisen tulisi tietää ihonhoidosta nämä 8 asiaa
- Tähän aikaan sinun pitäisi horoskooppisi mukaan mennä nukkumaan
- First world problem: näin estät ötököitä lentämästä juomaasi kuumalla säällä
- Jos luulet, että miehet välittävät näistä asioista, olet väärässä, kuten moni muukin nainen
- 12 hyvää syytä pitää pitkät hiukset – ”Letit ovat muodissa…”
- Katso mitkä kasvit sopivat parhaiten juuri sinun persoonallesi
- 9 asiaa, joita sinun pitää alkaa tehdä, kun täytät 50 vuotta
- Mies! Aloita tämä liikuntalaji, ja sinusta tulee seksijumala
- Älä syö banaania ennen yöunia, koska se voi johtaa ikäviin seurauksiin
- Syö illalla näitä kolmea asiaa ja nukahdat helposti sekä heräät aamulla virkeänä
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää päästä varpaisiin
- Mies! Tämä yksi asia tekee sinusta naisten silmissä kaikkein seksikkäimmän
- Sano miehelle jokin näistä kolmesta lauseesta ja saat heti hänen huomionsa
- Nämä 5 unta merkitsevät, että parisuhteessanne on ongelmia
- Näin käy kehollesi, jos juot kahvia päivässä enemmän kuin 2 kupillista
- Nainen, älä koskaan pukeudu mustaan, jos tilanne on tämä