Nämä asiat kannattaa jättää taakse ja olla välittämästä niistä.

Uusi vuosi on alullaan ja monen kohdalla se tarkoittaa lupausten tekemistä ja niiden mukaan elämistä, uusin tavoitteiden asettamista itselle, muutoksia, suunnitelmia ynnä muuta. Tammikuu on myös hyvä kuukausi kartoittaa omassa elämässä olevia asioita, joihin vain hukkaa aikaa ja energiaa – ja luopua niistä.

Huffington Post listasi 15 asiaa, joista kannattaisi lakata välittämästä juuri alkaneen vuoden aikana. Mitä sinä lisäisit listalle?

1. Onko sukat samaa paria vai eivät. Jonain päivänä vastaan ehkä tulee yksinäisten sukkien maa, mutta tänään ei ole se päivä.

2. Suunnitelmien teko ihmisten kanssa, keitä et oikeasti haluaisi nähdä tehden asioita, joita et haluaisi oikeasti tehdä. Jos sinusta tuntuu, että jokin ei huvita, on ehkä vain parempi sanoa kiitos, mutta ei kiitos.

3. Murehtiminen Sen Oikean löytymisestä. Enemmän hauskanpitoa, vähemmän stressiä sinkkutilanteesta.

4. Tykkäysten saaminen sosiaalisessa mediassa. Julkaise asioita ennemmin omaksi iloksesi kuin mahdollisimman monen tykkäyksen takia.

5. Salivaatteiden käyttö julkisella paikalla ja sen häpeäminen. Etenkin jos ne ovat todella mukavat päällä.

6. Viimeisen parin kilon laihduttaminen. Niin moni asia maistuu paremmalle kuin miltä laihuus tuntuu.

7. Kulkeminen epämukavissa kengissä. Liikkeellä oleminen sattuvien jalkojen kera vähentää minkä tahansa kokemuksen miellyttävyyttä.

8. Murehtiminen, ettei parisuhde täytä jokaista listattua kohtaa netissä olevissa ”XXXXXX merkkiä, että olet oikeassa parisuhteessa” -tyyppisissä jutuissa.

9. Syyllisyyden tunteminen nukkumaanmenosta aikaisin. Tosirakkaus on sitä, ettei omia unirytmejä tarvitse pyydellä anteeksi.

10. Syyllisyyden tunteminen, kun nukkuu viikonloppuna pitkään. Kukapa ei tykkäisi nukkua välillä pitkään?

11. Gluteenittomasti syöminen. Ellet sitten todella ole allerginen gluteenille.

12. Jonkin ”eeppisen” suunnitteleminen jokaisille syntymäpäiville. Ota yksinkertaisuus vastaan avosylin. Piknik puistossa tai päiväkaljat voivat olla ihan yhtä hauska, ellei jopa hauskempi tapa juhlistaa synttäreitään kuin kallis illallinen suurella porukalla, mitä seuraisi joukko erilaisia aktiviteetteja.

13. Kilpailu kuntoilussa kavereiden kanssa. Kuntoilu ja liikunta on hyvästä terveydelle ja mielelle. Se on parempi motivaation lähde kuin kavereiden kanssa kilpailu.

14. Ihmiset, jotka eivät välitä sinusta tippaakaan. Heippahei, vihaajat!

15. Yritykset tehdä kaikki koko ajan onnelliseksi. Tee mitä voit ja anna anteeksi itsellesi se, mihin et pysty. Ota myös aikaa keskittyäksesi tekemään myös itsesi onnelliseksi.

Lähde: Huffington Post