11 syytä, miksi rintojasi saattaa aristaa

Rintojen aristaminen tai kipu rinnoissa on yleistä.
Gynekologi Natalie Bulockin mukaan aristavat rinnat tai kipu rinnoissa on harvoin rintasyövän oire. Jos kipuun liittyy punoitusta, turvotusta ja sinulla on kuumetta, voi se olla merkki tulehduksesta – etenkin imettävillä naisilla – ja sillon on syytä mennä mahdollisimman pian lääkäriin, kertoo Cosmopolitan.
Nämä ovat vakavammalta tuntuvia syitä aristaville rinnoille, mutta sille voi olla muukin selitys, kuten kuukautiset. Cosmopolitanin mukaan kuukautiset ovat yksi yleisimpiä selityksiä aristaville rinnoille.
Gynekologian lääkäri Andrea Martinin mukaan hormonaaliset vaihtelut viikkoa ennen kuukautisten alkua voivat saada rinnat aristamaan. Kuukautisiin liittyvä kipu rinnoissa mielletään täysin normaaliksi ja se yleensä vaikuttaa kumpaankin rintaan.
Cosmopolitan listasi muita yleisiä syitä aristaville rinnoille ja suomensimme ne alle.
Rintaliivit eivät ole oikeaa kokoa
Bulockin mukaan tämä on luultua yleisempää. Jotta rinnat saavat kaipaamansa tukea, kannattaa mitata itsensä ja löytää itselle täydellisesti sopiva koko. Tarvittaessa on hyvä turvautua asiantuntijen apuun rintaliiviliikkeissä.
Käytät ehkäisyvalmisteita
Rintojen uudelleen muotoiluun erikoistuneen plastiikkakirurgi Constance Chenin mukaan ehkäisy voi aiheuttaa muutoksia rintakudoksessa muuttamalla estrogeenin ja progesteronin tasoja kuukautiskierron aikana. Nämä muutokset voivat muuttaa rintojen kokoa ja saada ne tuntumaan hellemmältä tai aremmalta.
Saatat olla raskaana
Jälleen vaikuttamassa ovat hormonit. Martin kertoi, että vaihtelu estrogeenin ja progesteronin välillä, mitkä valmistavat rintojasi tuottamaan maitoa, voi aiheuttaa arkuutta. Tätä voi tapahtua jo niinkin varhain kuin kaksi viikkoa hedelmöittymisen jälkeen.
Hormonikorvaushoito
Cosmopolitan mukaan jos sinulla on hormonikorvaushoito käynnissä vaihdevuosien oireiden hoitamiseksi tai sukupuolenkorjausta varten, voi se aiheuttaa rintojen arkuutta.
Sinulla on ihottumaa
Martin sanoi, että on mahdollista, että rintojen alueelle voi syntyä kostea alue, jossa sienitulehdukset voivat kasvaa.
”Naisilla, joilla on suuremmat rinnat, on vaikeampi saada ilma virtaamaan hyvin rintojen alla ja heillä on suurempi riski kutiseviin, punaisiin ihottumiin”, Martin selitti.
Martinin mukaan sieni-ihottumilla on taipumus olla rinnan alla iholla, kun taas inflammatorinen rintasyöpä ilmenisi rinnassa itsestään ja ihon koostumuksessa tapahtuisi muutoksia. Chenin mukaan ei-sieni-ihottumien taustalla voi olla tulehdus tai ihoallergia.
Laukku tai reppu on liian painava
”Raskaiden laukkujen tai reppujen kantaminen voi aiheuttaa kylki- tai rintakehäkipua, mitä voidaan erehtyä luulemaan rintakivuksi”, Bulock selitti.
Ryhtisi vaikuttaa
Istuminen koko päivän työpisteen ääressä on resepti katastrofiin.
”Huono ryhti ja huono työpisteen asettelu voivat aiheuttaa rasitetta ja kipua rinassa” Bulock totesi.
Apua voi saada säädettävästä työpöydästä, satulatuolista, säännöllisestä venyttelystä ja siitä, että istut hyvässä asennossa. Vinkkejä kannattaa kysyä esimerkiksi työterveyslääkäriltä.
Syy voi olla rintaimplanteissa
Jos sinulla on rintaimplantit, voi aristavat rinnat selittyä niillä. Leikkauksen jälkeen on odotettavissa rintakipua, mutta jos sinulla on ollut implantit muutamasta viikosta jopa vuosiin ja niihin yllättäen sattuu, kannattaa silloin Chenin mukaan käydä plastiikkakirurgisi luona heti paikalla.
Treenaat liian kovaa
Gynekologi Omnia Samra Latif Estafanin mukaan yksinkertaisesti liiallinen yläkropan treenaaminen voi vaikuttaa rintakehän lihaksiin, jotka ovat rintojen alla. Tämän korjaamiseksi kannattaa varmistaa, että käytössä on tukevat urheilurintaliivit, kun käy treenaamassa.
Rinnat rasittavat lihaksia
Martin huomautti, että suuret rinnat voivat vetää tukea antavia nivelsiteitä ja aiheuttaa niska-, selkä- ja hartiakipua. Tämäkin on hyvä syy muistaa hankkia tukea antavat (urheilu)rintaliivit.
Lähde: Cosmopolitan
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Olet käyttänyt nukkuessasi tyynyä väärin – asiantuntija neuvoo miten tyynyä tulisi käyttää
- Tästä syystä sadesäällä väsyttää – 4 mielenkiintoista tieteellistä selitystä
- Älä laita hiuksiisi hoitoainetta, jos tilanne on tämä
- Näillä 8 tavalla voi kokea rakkauden
- 13 merkkiä siitä, että sinä olet tossun alla
- 8 tapaa saada lisää energiaa ilman kofeiinia tai sokeria
- 7 hyvää syytä, miksi kannattaa tehdä mehupaasto – Mielettömät vaikutukset kehoon ja mieleen
- Näiden 6 neuvon avulla selviydyt paniikkikohtauksesta
- 9 parasta tapaa rentoutua ja päästä stressistä eroon
- 5 tapaa pitää huolta ihmissuhteistasi, jos olet masentunut
- Tämä urheilulaji saa kasvosi vanhenemaan nopeammin – älä harrasta liikaa
- Mies! Aloita tämä liikuntalaji, ja sinusta tulee seksijumala
- Suhteesi on menetetty, jos nämä 5 asiaa on jo tapahtunut
- Nämä 3 nerokasta kotikonstia auttavat hampaitasi näyttämään valkoisemmilta
- Näin hän osoittaa ihastuksensa sinuun- horoskooppimerkki paljastaa sen
- Nämä 5 merkkiä paljastavat, ettet nuku tarpeeksi
- Tässä on 6 merkkiä siitä, että hänen kanssaan ei kannata hypätä sänkyyn
- Nämä 12 päivittäistä tapaa edesauttoivat Tina Turneria elämään kunnioitetut 83 vuotta
- Anna hänelle nämä 7 asiaa ja hän lankeaa sinuun
- Tee nämä 7 asiaa, ja sinusta tuntuu onnellisemmalta