10 nolointa mokaa, joita miehet tekevät deittisovelluksissa
Miehet eivät usein edes tajua tekevänsä näitä isoja mokia deittailusovelluksissa.
Kaikki tietävät, kuinka kamalaa deittailusovellusten käyttäminen voi olla. Me kaikki olemme varmasti saaneet niistä oman osamme.
Olemme tavanneet miehiä, jotka lähettävät meille kuvia housukäärmeestään, tai kertovat meille sen pituuden, vaikkemme sitä kysyisikään. Tai sitten on miehiä, joista näkee jo parin kuvan perusteella, kuinka täynnä omaa erinomaisuuttaan he ovat.
Tai sitten emme saa miehen profiilista oikein minkäänlaista otetta, koska hän ei kerro itsestään mitään mielenkiintoista.
Usein keskitymme omaan profiiliimme niin paljon, ettemme aina edes huomaa, että miehetkin osaavat tehdä tyhmiä mokia deittailusovelluksissa.
Tässä ovat yleisimmät miesten tekemät mokat deittailuapeissa.
- He käyttävät todella epätarkkoja ja huonolaatuisia kuvia itsestään
- Tai sitten he käyttävät todella vanhoja kuvia
- Pahinta on, jos heillä on kuvia vatsalihaksistaan
- Ärsyttävää on myös, jos heillä on pelkästään ryhmäkuvia, etkä välttämättä edes tiedä, kuka kuvassa on kyseinen mies
- He valehtelevat pituudestaan
- …tai iästään
- He tekevät isoja oikeinkirjoitusmokia, eivätkä osaava kirjoittaa yksinkertaistakaan asiaa oikein
- Heillä on pelkkiä poseerausselfieitä itsestään, eikä yhtään kuvaa muiden ihmisten seurassa
- Heidän profiilinsa on yksinkertaisesti tylsä ja geneerinen
- Heillä on kuvia itsestään muiden naisten kanssa, jolloin tiedä, onko kyseessä hänen eksänsä, ja onko hänellä vieläkin tunteita eksäänsä kohtaan
Kuinka monta näistä mokista sinulle on tullut vastaan?
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Best Life
LUE MYÖS:
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- 6 asiaa, jotka pitäisi löytyä jokaisen naisen käsilaukusta
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen