Suomalaisten ostoskäyttäytymistä kuvaa tällä hetkellä kymmenen erilaista ruokailmiötä.

Tällä hetkellä Suomessa isoina trendeinä korostuvat ruoan elämyksellisyys ja kotona syöminen, kasvis- ja kalaruokailmiö, ruoan ostamisen helppous ja yksilöllisyys sekä hyvinvoiva elämäntapa. Tämä ilmenee S-ryhmän ruokakauppojen kattavasta tilastokatsauksesta.

S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysahon mukaan ruokakauppa on alkanut normalisoitua vuoden alusta. Hän sanoo, että selkeät valtatrendit ovat pitäneet pintansa ja osin vahvistuneet.

”Kaiken taustalla näkyvät myös korona-aikana vahvistunut kotimaisen ruoan arvostus ja toisaalta sen pohdinta, millainen ruoka on paitsi itselle myös ilmastolle fiksua. Ruoan hinta on myös monelle tärkeä valintaperuste”, Päällysaho kertoo tiedotteessa.

S-ryhmän mukaan suomalaiset arvostavat yhä enemmän helppoutta ja yksilöllisyyttä, minkä lisäksi ruokailuun haetaan myös elämyksellisyyttä, kuten ravintolatasoisia grocerant-tuotteita (yhdistelmä sanoista grocery ja restaurant). Myös hyvinvoivaan elämäntapaan ja kasvisruokailuun panostaminen korostuu ostoskorien sisällöissä.

”Selkeä enemmistö, eli peräti 84 prosenttia asiakkaistamme kertoo hakevansa elämyksiä ruoasta. Kokeilunhaluisuus näkyy myös siinä, että uutuustuotteet kiinnostavat selvästi ja erityisesti ravintolatasoiset valmisruoat ovat olleet selkeitä myyntihittejä”, S-ryhmän päivittäistavarakaupan myyntijohtaja Antti Oksa sanoo.

S-ryhmän tilastokatsauksesta paljastui 10 ajankohtaista ruokailmiötä, jotka havainnollistavat vallitsevia ruokakaupan trendejä sekä suomalaisten tämän hetken ruokamieltymyksiä – tällaisia ne ovat:

Leivontabuumi tasaantuu

Suomalaisten leivontabuumi lähti vuonna 2020 todelliseen nousuun ja jauhojen myynti kasvoi korona-aikana 14 prosenttia, mutta S-ryhmän mukaan nyt kovin buumi alkaa tasaantua. Leivonnassa makeutetaan entistä enemmän makeutusaineilla, joiden myynti on kasvanut 36 prosenttia.

Yhteishyvän mukaan suomalaisten suosituin makeiden leivonnaisten resepti on kuluvana vuonna ollut mustikkapiirakka. Mustikka on lisäksi vuoden 2021 suosituin pakastemarja.

Alkoholittomat juomat kiinnostavat

Juomakaupassa on nähtävissä harppaus seuraavalle tasolle. Lifestylejuomien, kuten vitamiinivesien ja kombucha-juomien, sekä alkoholittomien juomien suosio on kasvanut selkeästi.

Erityisesti alkoholittomat panimojuomat (+53 %) ja kalorittomat panimojuomat (+29 %) ovat huomattavassa kasvussa edelliseen vertailujaksoon verrattuna.

Kalan suosio vakaa, sushin räjähti

S-ryhmän mukaan suomalaiset ovat innostuneet käyttämään ruoanlaitossa tuoretta kalaa (+27 %), joista lohi säilyttää kärkipaikkansa suosikkina. Eniten kalaa syötiin Satakunnan alueella S-ryhmän keskiarvoon verrattuna.

Sushin myynti ruokakaupassa on kirjaimellisesti räjähtänyt (+1 853 %). Korona-aikana myös ravintoloiden sulkeminen osaltaan lisäsi sushin ostamista kaupasta.

Broileri possun ohi, vegeproteiinien suosio kasvaa

Proteiinin lähteistä selkeässä kasvussa on broilerin liha, jonka kulutus tulee tänä vuonna ensimmäistä kertaa ylittämään porsaanlihan kulutuksen Suomessa. S-ryhmän marketeissa broilerin myynti kasvoi 16 prosenttia ja porsaanlihan myynti laski 4 prosenttia korona-aikana.

S-ryhmän mukaan pitkäaikainen keskustelu ilmastofiksummasta ruokavaliosta näkyy jo suomalaisten ostokäyttäytymisessä. Vegeproteiinit ottavat entistä vahvemmin paikkansa suomalaisten lautasilla (+24 %) ja erityisesti niitä on ostettu pääkaupunkiseudulla muuhun Suomeen verrattuna.

Heviherkuttelu lisääntyy

Marjojen suosio on vuoden alusta kasvanut vahvasti ja myynnissä on tapahtunut 20 prosentin kasvu. S-ryhmän mukaan marjoja ostetaan erityisesti Keski-Suomessa ja Etelä-Suomessa.

Tuoreista marjoista suomalaisten suosikkeja ovat mansikat. Muita hedelmäosaston trendaavia tuotteita ovat tänä vuonna olleet hattaraviinirypäleet ja tuoreet smoothiet.

Hyvinvointituotteista lisää energiaa

Hyvinvointiin panostaminen on näkynyt korona-aikana ravintolisien kategorian kasvuna, erityisesti vitamiinien myynnissä (+48 %). Suomalaiset lisäsivät selkeästi aikaisempaan vertailujaksoon nähden myös superfoodien käyttöä (+14 %).

S-ryhmä kertoo, että suosituimpia superfoodeja ovat olleet siemenet, pellavansiemenöljy ja chia-siemenet. Näiden käyttö on korostunut tänä vuonna erityisesti pääkaupunkiseudulla ja Pirkanmaalla.

Enemmän valmisaterioita

Suomalaiset ovat lisänneet valmisaterioiden kulutusta. Vuoden alusta erityisesti ruokatorilta ostettavat valmisateriat ovat kasvattaneet suosiotaan (+9 %).

Valmiiden ruokatuotteiden trendissä on nähtävissä myös kasvisruokailmiö, sillä valmiit kasvisateriat ja salaattibaarin ainekset ovat vuoden alusta olleet jopa räjähdysmäisessä kasvussa (+50 %). Perinteisten valmisruokahittien rinnalla valmisruokatrendissä näkyy yhä vahvemmin grocerant-ilmiö, ja myös sushin suosion kasvu liittyy tähän ilmiöön.

Irtokarkit ja paistopiste lisäävät taas suosiotaan

Irtomyyntituotteet ovat kokeneet korona-aikana selvän myynnin laskun, mutta tänä vuonna kysyntä on lähtenyt jälleen nousuun. S-ryhmän mukaan irtokarkkien myynti on vuoden alusta kasvanut 16 prosenttia ja paistopistetuotteiden puolestaan 13 prosenttia.

Tilastokatsauksen mukaan irtokarkit maistuvat etenkin Pohjois- ja Keski-Suomessa.

Ruokaa ostetaan kellon ympäri

24/7-ostamisen trendi ja ruoan ostaminen yöaikaan on yhä suositumpaa ja myymälöiden aukioloajat jatkavat laajenemistaan. S-ryhmän mukaan suosituin aika tehdä verkkokauppaostoksia on kello 18 ja 22 välisenä aikana.

Verkkokaupan hyödyntäminen lisääntyy

Ruoan verkkokauppa on löytänyt korona-aikana uusia asiakkaita ja kasvu jatkuu vahvana. Tilastokatsauksen mukaan ruoan verkkokaupan myynti on 1,5-kertaisella tasolla vuoden 2020 aiempaan ennätystasoon verrattuna.

Yksittäisissä myymälöissä verkkokaupan osuus myynnistä ylittää selvästi yli 10 prosenttia. Suomalaiset suosivat verkkokauppatilausten noutoa suhteessa kuljetukseen.

Ruoan verkkokaupan tilatuimpia tuotteita ovat myös kivijalassa ostetuimpien joukossa olevat arkituotteet jauheliha, banaani ja laktoositon kevytmaito. Verkossa tehtävä kertaostos vain on keskimäärin selvästi suurempi kuin myymälässä.

Tiedot perustuvat S-ruokakauppojen eli Prisman, S-marketin, Sale ja Alepa -myymälöiden sekä Food Market Herkku -ruokakauppojen tilastoihin. Tiedot on koottu lokakuussa 2021 ja niissä vertaillaan myyntivolyymeja (kg/l) aikavälillä 3/2018–9/2019 ja 3/2020–9/2021, ellei toisin mainita.